Ajo Motorsportilla hyvät asetelmat MM-sarjaan
30/03/2012Suomalaistalli Ajo Motorsport lähtee hyvistä asetelmista MotoGP-sarjan historiallisen Moto3-luokan MM-kauteen, treatment joka käynnistyy 8. huhtikuuta Losailin radalla Qatarissa.
Tallipäällikkö Aki Ajon johtaman kahden tiimin ja neljän kuljettajan onnistunut kokonaisuus teki KTM:n tehdaspyörillä terävää jälkeä uuden luokan kaikkien kolmen talvitestijakson kärkipäässä Espanjassa.
”Kovan työn aikaa”
– Kokonaisuus on ollut hyvä ja olen tyytyväinen. Pitää kuitenkin muistaa, cheap että olemme tässä uudessa projektissa vasta alkutaipaleella. Töitä on tehty paljon, mutta sitä ja analysoitavaa on yhä hirveästi edessä oppiaksemme yhä lisää tästä pyörästä ja projektista.
– Onneksi kelit olivat tällä kertaa kohdallaan Jerezissä. Saimme kerättyä paljon hyvää tietoa analysoitavaksi varsinkin tiistain ja keskiviikon myötä.
Ajo painottaa, että töitä paiskitaan nimenomaan pitemmällä tähtäimellä.
– Pelkät tulokset ja kierrosajat eivät kerro talvitestien osalta välttämättä koko totuutta. Tässä vaiheessa kukaan ei voi sanoa vielä mitään varmaa voimasuhteista. Varuillaan ja valppaana saa koko ajan olla.
Kolme kuljettajaa viiden
nopeimman nipussa
Jerezin radalla ajetuissa viimeistelytesteissä Ajon kuljettajista parhaasta vauhdista vastasi Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin brittikuljettaja Danny Kent.
Kuukausi sitten Jerezin testitapahtumia hallinneen Kentin keskiviikkona viimeistelemä aika 1.47,262 riitti kolmen päivän yhdistetyillä tuloslistoilla toiseen sijaan. Aika syntyi iltapäivällä kovan kaadon jälkeen.
– Hyvä testi jälleen ja olen erittäin iloinen. En saanut vielä alkupäivinä aivan sitä samaa tuntumaa päälle kuin edellisissä Jerezin testeissä. Teimme kuitenkin pyörään keskiviikoksi onnistuneita muutoksia ja otin taas ison askeleen. Hyvältä vaikuttaa. Lähden MM-avaukseen hyvällä itseluottamuksella, mutta jalat maassa, vahvisti Kent.
Kentin kaatuminen tapahtui siinä vaiheessa, kun hän kokeili pyörän rajoja kuluneilla renkailla.
– Se ei lannistanut kuitenkaan itseluottamustani, vaan palasin radalle ja ajoin miltei välittömästi koko testien kovimman aikani.
Kentin tiimikaverien, Valenciassa ajetun ensimmäisen testijakson helmikuun alkupuolella nimiinsä vieneen saksalaisen Sandro Cortesen ja australialaisen Arthur Sissisin ajat kirjattiin lukemin 1.47,437 ja 1.48,675. Cortese oli tuloksissa neljäs ja Sissis 14:s.
– Ihan hyvä fiilis, vaikka tulikin pari kaatoa rajoja etsiessäni. Pyörän kanssa ei ilmennyt missään vaiheessa mitään suurempia ongelmia. Uudessa pyörässä on paljon potentiaalia, mutta toki edelleen myös kehittämistä erityisesti elektroniikan ja moottorin osalta, tuumi Cortese.
AirAsia-SIC-Ajo -tiimin malesialaiskuljettaja Zulfahmi Khairuddinin jatkoi komeasti kulkenutta talvikauttaan viimeistelemällä lukemat 1.47,491. Hän oli hienosti viides vain 54 tuhannesosaa Cortesen takana.
– Olen erittäin tyytyväinen koko testikauteen ja nyt Jerezin osalta varsinkin maanantaihin ja keskiviikkoon. Löysimme silloin pyörään todella hyvät säädöt monien kokeiluiden kautta niin rungon kuin moottorinkin osalta, myhäili Khairuddin.
Khairuddin on jatkanut testikaudella siitä, mihin hän jäi viimeisen 125-kuutioisten luokan MM-vuoden päätteeksi: kehitys on kulkenut suurin harppauksin eteenpäin.
– Tavoitteeni on ajaa alkavalla kaudella säännöllisesti kymmenen nopeimman joukkoon.
Jerez, Espanja.
Moto3-luokan viralliset IRTA-testit. Kolmen testipäivän yhdistetty tuloslista:
1. Maveric Vinales Espanja, Avintia Racing, FTR Honda 1.46,838
2. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo Factory Racing, KTM + 0,424
3. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,570
4. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo Factory Racing, KTM + 0,599
5. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-SIC-Ajo, KTM + 0,653
6. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini, Honda + 0,921
14. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo Factory Racing, KTM + 1,837
18. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 2,338