Khairuddin lähtee jatkamaan hyvää virettään Barcelonassa

30/05/2012

Punavalkoisen AirAsia-SIC-Ajo -tiimin KTM-kuljettaja Zulfahmi Khairuddin puhkoo lopullista läpimurtoaan MotoGP-sarjan uudessa Moto3-luokassa.
Khairuddin on neljän ensimmäisen osakilpailun jälkeen MM-pisteissä yhdeksäntenä, vcialis 40mg kun vuoroaan odottaa Montmelon 4727 metrin mittaisella radalla ajettava Katalonian GP Barcelonassa.
– Alkukauden tulokset ovat olleet rohkaisevia ja pyörä on istunut hyvin käteeni, vcialis 40mg Fahmi vahvistaa.
20-vuotias nuorukainen pitää kuitenkin jalat visusti maassa ja keskittymisen koossa.
– Lähden rauhallisin ja luottavaisin mielin Barcelonaan. Tavoitteena on säilyttää saavuttamani taso, toteaa uransa ensimmäistä podiumsijoitusta tavoitteleva Khairuddin.
Hän on ehtinyt osoittaa, että vauhti riittää parhaimmillaan aina kirkkaimpaan kärkeen asti. Khairuddin kävi edellisessä, Le Mansin märällä radalla ajetussa Ranskan osakilpailussa kärjessä, mutta matkanteko päättyi hankalissa olosuhteissa harmittavasti kaatumiseen kolmannelta sijalta.
– Tietenkin se oli hetkellinen pettymys, mutta asia on nollattu jo hyvissä ajoin. Kokonaisuus vaikuttaa hyvältä, vahvistaa Khairuddin.
Khairuddin on ehtinyt kirjoittaa tällä kaudella jo muutamaankin otteeseen uutta malesialaista rr-historiaa. Hänen toistaiseksi kovimmat tuloksensa syntyivät Portugalin GP:ssä. Khairuddin ajoi Estorilin radalla kilpailussa neljänneksi ja aika-ajossa viidenneksi.
– Fahmi on ollut hyvällä tasolla koko kauden. Tästä on hyvä jatkaa määrätietoista työntekoa, sanoo tiimipäällikkö Aki Ajo.

* Moto3-luokan kauden 5/17 MM-osakilpailun aikataulu 1.-3.6. Katalonian GP:ssä:
Perjantai 1.6.
Klo 10.15-10.55, 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, 2. vapaa harjoitus

Lauantai 2.6.
Klo 10.15-10.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, aika-ajo

Sunnuntai 3.6.
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 5/17

* Ratainfo
Pituus: 4727 metriä
Leveys:  12 metriä
Mutkat vasemmalle: 5
Mutkat oikealle: 8
Pisin suora: 1047 metriä
Valmistunut: 1991
Modifioitu: 1995

Partners



MotoE