Ajo Motorsportin kova kesäurakka käynnistyy Assenissa

26/06/2012

Suomalaistalli Ajo Motorsportilla on edessään tiukka ja tiivistempoinen keskikesän puristus MotoGP-sarjassa. Moto3-luokan MM-pisteistä ajetaan kolmena viikonvaihteena peräkkäin Hollannissa, search Saksassa ja Italiassa.
Urakan avaa perinteikäs Hollannin TT Assenin radalla, jossa kilpailupäivä on totutusti jo lauantai.
– Asseniin on aina kiva tulla. Siellä on paljon yleisöä ja oma fiiliksensä. Hitaammalla osuudella avautuva ja myöhemmin paljon nopeita paikkoja kattava rata on hieno ja kuljettajat pitävät siitä, kertoo tallipäällikkö Aki Ajo.
Suomalaistallin kuljettajista parhaista asetelmista Hollannin osakilpailun harjoitukset torstaina käynnistää Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin saksalainen Sandro Cortese.
Cortese on sarjassa toisena vain kaksi pistettä espanjalaisen Maverick Vinalesin takana.
– Kaikki kolme seuraavaa rataa, eli Assen, Sachsenring ja Mugello ovat mieluisia minulle. Ne ovat tietenkin koko sarjaakin ajatellen varsin tärkeitä ja merkityksellisiä paikkoja. Lähden Asseniin ja sitä seuraaviin kisoihin tosi hyvällä tsempillä, vahvistaa italialaiset sukujuuret omaava Cortese.
Ajo korostaa jatkossakin tasaisuutta, josta juuri Cortese on tarjonnut vahvalla ja järkevällä suorituksella malliesimerkin myös muille.
– Mennään hetki ja kisa kerrallaan, mutta pidetään samalla myös kokonaisuus mielessä.

Sissis ja Kent saavat
käyttöönsä uuden rungon

Cortesen tiimikaverit, edellisessä osakilpailussa Silverstonessa hienon nousun kymmenen nopeimman joukkoon tehneet australialainen Arthur Sissis ja britti Danny Kent saavat Assenissa käyttöönsä KTM:n tehdaspyörän uuden ja jäykemmän rungon.
Runko on samanlainen, jolla Cortese ja AirAsia-SIC-Ajo-tiimin malesialaiskuljettaja Zulfahmi Khairuddin kilpailivat reilu viikko sitten Britannian GP:ssä.
Kent palasi kotiyleisönsä edessä Silverstonessa omalle tasolleen sijoittumalla kuudenneksi. Se teki hyvää itseluottamukselle Asseniin tultaessa.
– Pystyin ajamaan Silverstonessa kaikilla keleillä kärjen tuntumassa. Se oli minulle kaiken kaikkiaan tärkeä viikonvaihde. Odotan nyt innolla, miten tuo uusi ja kääntyvyyttä parantava runko toimii, toteaa Kent.
Vahvaa tulokaskautta ajava Sissis ei ole pystynyt valmistautumaan parhaalla mahdollisella tavalla Hollannin osakilpailuun.
– Minulla on ollut viime perjantaista lähtien vatsakipuja. Nyt olo on jo vähän parempi, mutta lääkärin apua tarvitaan edelleen Assenissa, sanoo Sissis.
Sissis ajoi Silverstonessa kahdeksanneksi.  Hän on yltänyt tällä kaudella parhaimmillaan jo viidenneksi Le Mansissa.
– Vauhti on ollut hyvä. Minun pitää pyrkiä nyt vain nostamaan sijoitustani aika-ajossa saadakseni sen myötä paremmat lähtöasetelmat itse kilpailuun, suunnittelee koko ajan lisää kokemusta ammentava Sissis.

Khairuddinilla hyvä
harjoitusjakso Englannissa

MM-pisteissä seitsemäntenä oleva Khairuddin on hionut Silverstonen yhdeksännen sijan jäljiltä kuntoaan Englannissa. Samassa harjoituskeskuksessa treenaa muun muassa F1-kuljettajia ja muita autourheilijoita.
– Tämä on ollut hyvä harjoitusjakso ennen kolmea kovaa kisaviikonvaihdetta. Lähden luottavaisin mielin Asseniin.
Khairuddin on kolkutellut pitkin alkukautta podiumsijoituksia. Vauhti tuon tavoitteen saavuttamiseksi on olemassa.
– Silverstonen viikonvaihde ei ollut minulle mitenkään helppo. Kova tuuli ei oikein vielä sopinut ajotyylilleni. Itse kilpailu kulki kuitenkin siihen nähden ihan mallikkaasti, mikä loi taas mukavasti lisää uskoa tulevaan.

* Moto3-luokan aikataulu Assenin radalla ajettavassa Hollannin TT:ssä GP:ssä 28.-30. kesäkuuta:
Torstai 28.6.
Klo 10.15-10.55, 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, 2. vapaa harjoitus
Perjantai 29.6.
Klo 10.15-10.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, aika-ajo
Lauantai 30.6.
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 7/17

* Assenin ratainfo:
Pituus: 4542 metriä
Leveys: 14 metriä
Mutkat vasemmalle: 6
Mutkat oikealle: 12
Pisin suora: 487 metriä
Valmistunut: 1955
Modifioitu: 2010

Partners



MotoE