Red Bull KTM Ajo Factory Racing Team käynnistää kovan kesäurakan Assenissa

26/06/2012

Red Bull KTM Ajo Factory Racing Teamilla on edessään tiukka ja tiivistempoinen keskikesän puristus MotoGP-sarjassa. Moto3-luokan MM-pisteistä ajetaan kolmena viikonvaihteena peräkkäin Hollannissa, click Saksassa ja Italiassa.
Urakan avaa perinteikäs Hollannin TT Assenin radalla, story jossa kilpailupäivä on totutusti jo lauantai.
– Asseniin on aina kiva tulla. Siellä on paljon yleisöä ja oma fiiliksensä. Hitaammalla osuudella avautuva ja myöhemmin paljon nopeita paikkoja kattava rata on hieno ja kuljettajat pitävät siitä, cialis kertoo tiimipäällikkö Aki Ajo.
KTM:n tehdastiimin kuljettajista parhaista asetelmista Hollannin osakilpailun harjoitukset torstaina käynnistää saksalainen Sandro Cortese.
Cortese on sarjassa toisena vain kaksi pistettä espanjalaisen Maverick Vinalesin takana.
– Kaikki kolme seuraavaa rataa, eli Assen, Sachsenring ja Mugello ovat mieluisia minulle. Ne ovat tietenkin koko sarjaakin ajatellen varsin tärkeitä ja merkityksellisiä paikkoja. Lähden Asseniin ja sitä seuraaviin kisoihin tosi hyvällä tsempillä, vahvistaa italialaiset sukujuuret omaava Cortese.
Ajo korostaa jatkossakin tasaisuutta, josta juuri Cortese on tarjonnut vahvalla ja järkevällä suorituksella malliesimerkin myös muille.
– Mennään hetki ja kisa kerrallaan, mutta pidetään samalla myös kokonaisuus mielessä.

Sissis ja Kent saavat
käyttöönsä uuden rungon

Cortesen tiimikaverit, edellisessä osakilpailussa Silverstonessa hienon nousun kymmenen nopeimman joukkoon tehneet australialainen Arthur Sissis ja britti Danny Kent saavat Assenissa pyöriinsä uuden ja jäykemmän rungon.
Runko on samanlainen, jolla Cortese kilpaili reilu viikko sitten Britannian GP:ssä.
Kent palasi kotiyleisönsä edessä Silverstonessa omalle tasolleen sijoittumalla kuudenneksi. Se teki hyvää itseluottamukselle Asseniin tultaessa.
– Pystyin ajamaan Silverstonessa kaikilla keleillä kärjen tuntumassa. Se oli minulle kaiken kaikkiaan tärkeä viikonvaihde. Odotan nyt innolla, miten tuo uusi ja kääntyvyyttä parantava runko toimii, toteaa Kent.
Vahvaa tulokaskautta ajava Sissis ei ole pystynyt valmistautumaan parhaalla mahdollisella tavalla Hollannin osakilpailuun.
– Minulla on ollut viime perjantaista lähtien vatsakipuja. Nyt olo on jo vähän parempi, mutta lääkärin apua tarvitaan edelleen Assenissa, sanoo Sissis.
Sissis ajoi Silverstonessa kahdeksanneksi.  Hän on yltänyt tällä kaudella parhaimmillaan jo viidenneksi Le Mansissa.
– Vauhti on ollut hyvä. Minun pitää pyrkiä nyt vain nostamaan sijoitustani aika-ajossa saadakseni sen myötä paremmat lähtöasetelmat itse kilpailuun, suunnittelee koko ajan lisää kokemusta ammentava Sissis.

* Moto3-luokan aikataulu Assenin radalla ajettavassa Hollannin TT:ssä GP:ssä 28.-30. kesäkuuta:
Torstai 28.6.
Klo 10.15-10.55, 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, 2. vapaa harjoitus

Perjantai 29.6.
Klo 10.15-10.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, aika-ajo

Lauantai 30.6.
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 7/17

* Assenin ratainfo:
Pituus: 4542 metriä
Leveys: 14 metriä
Mutkat vasemmalle: 6
Mutkat oikealle: 12
Pisin suora: 487 metriä
Valmistunut: 1955
Modifioitu: 2010

Partners



MotoE