Ajo Motorsportin Cortese kakkosruutuun Mugellossa

14/07/2012

Moto3-luokan MM-sarjaa johtava suomalaistalli Ajo Motorsportin Sandro Cortese starttaa kakkosruudusta sunnuntaina Mugellon radalla Italiassa ajettavaan kauden yhdeksänteen osakilpailuun.
Red Bull KTM Ajo Factory Racing-tiimin saksalaiskuljettaja on ollut kiivaalla kesäkaudella todella vahvassa vedossa myös aika-ajoissa, store sillä hän vei nimiinsä paalupaikat kahtena edellisenä viikonvaihteena Hollannissa ja Saksassa.
Cortese oli Mugellossakin pitkään kiinni paalupaikassa, recipe kunnes espanjalaiskuljettaja Maverick Vinales tuli ja latasi kovan pohja-ajan 1.57, sale 980. Sarjaa 18 pisteen erolla Vinalesiin johtava Cortese jäi niistä 0,421 sekuntia.
– Paalupaikka oli taas niin lähellä, mutta en ole lainkaan huolissani tästä toisesta sijasta, päinvastoin. Pystyin ajamaan aika-ajossa tasaisesti useamman kovan kierrosajan, korosti Cortese.
– Minulla oli todella hyvä fiilis ajamiseen ja pystyin parantamaan suoritustani koko ajan. Kilpailusta tulee varmasti kova, mutta olen luottavainen ja rauhallinen. Kaikki on kunnossa kisaa varten, vahvisti Cortese.
Tallipäällikkö Aki Ajo oli jälleen syystäkin tyytyväinen Cortesen suoritukseen.
– Hyvää ja tasaista työtä. Cortese ajoi kovat kierrokset yksin ja ilman imuapua. Luvassa on tiukka kilpailu. Uskoisin että kärki ajaa sunnuntaina ryhmässä.

Kent kakkosriviin

Harjoituksista lähtien kärjen välittömässä tuntumassa ajanut Cortesen tiimikaveri Danny Kent oli aika-ajossa viides 1,109 sekuntia kärjestä.
– Koko viikonloppu on kulkenut hyvin ja varmasti kärkiryhmässä. Tosin minulla oli aika-ajossa vähän huonoa tuuria ruuhkan kanssa.
KTM:n tehdastiimin kolmas kuljettaja Arthur Sissis joutui tyytymään tällä kertaa 29. sijaan.
– Pitää muistaa, että Mugello on vaativa rata ja että Sissis ajaa vasta ensimmäistä MM-kautta. Ensimmäinen kausi on se, jolloin opitaan virheistä, tähdensi Ajo.

Khairuddin kolmosriviin

AirAsia-SIC-Ajo-tiimin Zulfahmi Khairuddin nosti jälleen tavoilleen uskollisesti tuntuvasti sijoituksiaan harjoituksiin nähden.
Khairuddin kiirehti KTM-pyörällään aika-ajossa seitsemänneksi 1,411 sekuntia paalupaikka-ajasta.
– En löytänyt vielä harjoituksissa parasta mahdollista tuntumaa pyörään. Aika-ajossa tilanne oli jo paljon parempi tältäkin osin. Uskallan odottaa itseltäni hyvää kisaa sunnuntaina, tuumi Khairuddin.

Mugello, Italia.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 9/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda 1.57,980
2. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,421
3. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,841
4. Efren Vazquez Espanja, JHK Laglisse, FTR Honda + 0,860
5. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,109
6. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 1,381
7. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 1,411
8. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda 1,485
9. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 1,493
10. Hector Faubel Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,593
11. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda    + 1,700
12. Alberto Moncayo Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,718
13. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 1,797
14. Alan Techer Ranska, Technomag-CIP-TSR, TSR Honda + 1,898
15. Kevin Calia Italia, Elle 2 Ciatti, Honda + 1,975
28. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 3,330
29. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 3,337

Moto3-luokan aikataulu sunnuntaina Italian GP:ssä:
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 9/17

Partners



MotoE