Cortese hyvässä MM-johdossa Brnoon
23/08/2012Red Bull KTM Ajo Factory Racing Teamin Sandro Cortese lähtee hyvässä 29 pisteen MM-johdossa Brnon radalla Tshekissä ajettavaan Moto3-luokan kauden 11. osakilpailuun.
Cortesen, vialis 40mg 22, shop valtteina ovat olleet vauhdin ohella tasaisuus ja huippuunsa viety suoritusvarmuus. Toisen tulemisensa tiimipäällikkö Aki Ajon johtamiin joukkoihin väkevästi tehnyt Cortese on ajanut KTM:n tehdaspyörällä kerta toisensa jälkeen isoille pisteille.
Podiumin vakiovieraalla ja jo viisi paalupaikkaa tehtailleella Cortesella on koossa kaksi voittoa, kolme kakkos- ja neljä kolmossijaa.
Cortese on jäänyt vain kerran podiumin ulkopuolelle sijoituttuaan Hollannin osakilpailussa kuudenneksi. Sitäkin voidaan luonnehtia eräänlaiseksi torjuntavoitoksi, koska hänen lähin uhkaajansa, espanjalainen Maverick Vinales keskeytti Assenin radalla. Vinales koki saman kohtalon viime sunnuntaina Indianapolisissa, jossa Cortese kiirehti kakkoseksi.
Iästään huolimatta jo kahdeksatta kautta MotoGP-sarjassa ajava Cortese on korostanut tasaisen pistetehtailun merkitystä pitkässä sarjassa. Voitto otetaan silloin kun se on saatavilla, mutta siihen ei pyritä väkisin ja liian suurella riskillä.
– Tämä varmuus pitää pyrkiä säilyttämään jatkossakin. Ok, pistejohto on nyt ihan hyvä, mutta ei sitä sovi ajatella yhtään sen enempää. Se rauhoittaa tietyllä tavalla, mutta se ei saa suinkaan tehdä sitä liikaa. Keskittyminen ja tekeminen on pidettävä kisasta toiseen korkealla tasolla, sillä tilanteet voivat muuttua siksi äkkiä, Cortese muistuttaa 126 GP:n tuomalla kokemuksella.
Cortesella on varsin mukavia muistoja Brnosta. Hän ajoi siellä viime vuonna uransa ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton silloisessa 125-kuutioisten luokassa.
Tiimipäällikkönä kaksi maailmanmestaruutta saavuttanut Ajo painottaa pitkälti samoja asioita Cortesen kanssa.
– Jatketaan samalla linjalla, eli lähdetään tavoittelemaan kaikista kilpailuista mahdollisimman paljon pisteitä ja pyritään pitämään asiat yksinkertaisina. Mitä vähemmän nollia on sarakkeessa, sitä parempi tilanne on kauden päättyessä.
Cortese on ajanut Moto3-luokan historian ensimmäistä kautta alusta ja oikeastaan jo heti talvitesteistä lähtien kovalla itseluottamuksella. Ajon luottamus puolestaan Corteseen on järkkymätön.
– Sandro on tehnyt hyvää työtä ja ajanut erittäin järkevästi. Kokemus on tullut esiin.
Cortesen tiimikavereista Danny Kent, 18, on MM-pisteissä yhdeksäntenä ja ensimmäistä MM-kauttaan ajava Arthur Sissis, 17, sijalla 15.
– Kent ajoi jälleen Indianapolisissa hyvät harjoitukset ja aika-ajon, mutta joutui antamaan kisassa kärjelle periksi. Uskon, että kunhan Danny saa kaiken kohdalleen, niin hän taistelee tällä kaudella vielä voitoista, toteaa Ajo.
Brnon 5,4 kilometrin mittainen rata on kuljettajien mieleen. Se on luonteeltaan täysin erityyppinen Indianapolisiin nähden.
– Brno on yksi tämän sarjan hienoimmista radoista. Sieltä löytyy paljon korkeuseroja, haastavia kurveja ja nopeita shikaaneja. Lisäksi Brnossa on aina huippufiilis ja paljon yleisöä. Tosin tällä kertaa kisapäiväksi on luvassa sadetta, mutta onhan tässä vielä pari päivää aikaa ennusteiden muuttumiseen. Toivotaan ainakin näin, tuumii Ajo.
Moto3-luokan aikataulu Brnon radalla 24.-26.8. ajettavassa Tshekin GP:ssä:
Perjantai 24.8.
Klo 10.15-10.55, 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, 2. vapaa harjoitus
Lauantai 25.8.
Klo 10.15-10.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, aika-ajo
Sunnuntai 26.8.
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 11/17
Brnon ratainfo:
Pituus: 5403 metriä
Leveys: 15 metriä
Mutkat vasemmalle: 6
Mutkat oikealle: 8
Pisin suora: 636 metriä
Valmistunut: 1987
Modifioitu: 1996