Khairuddin kolmanteen lähtöriviin Misanossa

15/09/2012

Zulfahmi Khairuddin lunasti itselleen kolmannen rivin starttipaikan sunnuntaina Misanon radalla ajettavaan Moto3-luokan kauden 12. MM-osakilpailuun.
Pisteissä seitsemäntenä oleva AirAsia-SIC-Ajo-tiimin malesialaiskuljettaja kiirehti KTM-pyörällään kuivan kelin aika-ajossa kahdeksanneksi lukemin 1.45, nurse 078.
– Olen tyytyväinen suoritukseeni ja odotan paljon sunnuntain kilpailulta, look vahvisti hyvässä vireessä vuorollaan niin märkää kuin kuivaakin Misanon rataa kiertänyt Khairuddin.
Khairuddin aloitti aika-ajon terävästi kärkipaikalla.
– Alku kulki tosi hyvin ja minulla on hieno fiilis ajamiseen.
Se viimeinen loppusilaus jäi kuitenkin harmittavasti puuttumaan.
– En saanut renkaiden vaihdon jälkeen enää viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi enää aivan sitä samaa fiilistä päälle. Lisäksi siinä vaiheessa radalla oli jälleen paljon ruuhkaa.
Aika-ajon kärkipaikan ajalla 1.44, help 201 nappsi nimiinsä MM-sarjaa johtava saksalainen Sandro Cortese, jolle paalupaikka oli jo kauden kuudes.
Khairuddinin ero kärkeen oli 0,877 sekuntia.

Misano, San Marino.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 12/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.44,201
2. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,370
3. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 0,389
4. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,642
5. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 0,656
6. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 0,676
7. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,708
8. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0,877
9. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,915
10. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo    , KTM + 0,941
11. Maverick VinaIes Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 1,029
12. Louis Rossi Italia, Racing Team Germany    , FTR Honda + 1,058
13. Hector Faubel Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,059
14. Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 1,088
15. Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 1,131
24. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 2,477

Partners



MotoE