Khairuddin luottavaisin ja odottavin mielin Misanoon

13/09/2012

Zulfahmi Khairuddin lähtee luottavaisin ja odottavin mielin Misanon radalla San Marinossa ajettavaan Moto3-luokan kauden 12. MM-osakilpailuun.
Pisteissä seitsemäntenä oleva AirAsia-SIC-Ajo-tiimin malesialaiskuljettaja on puhkonut tällä kaudella lopullisen läpimurtonsa äärimmäisen tasaisen Moto3-luokan kärkikaartiin ja on oikeastaan enää vain ajan kysymys, online milloin yksi suurista unelmista, eli uran ensimmäinen podiumsijoitus toteutuu.
– Kaikki edellytykset siihen ovat olemassa, vakuuttaa KTM:n tehdaspyörällä kilpaileva Khairuddin.
Khairuddinin edellinen kisaviikonvaihde Brnon radalla Tshekissä kulki todella mallikkaasti, mutta myös kaksijakoisesti. Kilpailu päättyi harmittavaan keskeytykseen vaativissa olosuhteissa.
– Eturivin lähtöpaikka ja kamppailu kärjessä sekä sen välittömässä tuntumassa vahvistivat taas sen, että vauhtini riittää. Myös kokemukseni on noussut kärkiryhmän edellyttämällä tasolle. Tiedän tämän kauden perusteella, miten siellä kuuluu ajaa.
Khairuddin on ajanut tällä kaudella yhdeksässä osakilpailussa pisteille ja pääosin tukevasti kymmenen nopeimman joukkoon. Tshekin lisäksi ainoa pisteetön kisa osui keväämmällä sateiseen Ranskaan, jossa matkanteko päättyi kaatumiseen kolmannelta sijalta.

Moto3-luokan kauden 12/17 MM-osakilpailuviikonvaihteen aikataulu Misanon radalla San Marinossa:
Perjantai 14.9.
Klo 10.15-10.55, 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, 2. vapaa harjoitus

Lauantai 15.9.
Klo 10.15-10.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, aika-ajo

Sunnuntai 16.9.
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 12/17

Misanon ratainfo:
Pituus: 4226 metriä
Leveys: 14 metriä
Mutkat vasemmalle: 6
Mutkat oikealle: 10
Pisin suora: 565 metriä
Valmistunut: 1969
Modifioitu: 2008

Partners



MotoE