Ajo Motorsportin Kent ajoi uransa ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton

14/10/2012

Aki Ajon johtaman suomalaistalli Ajo Motorsportin brittikuljettaja Danny Kent teki unelmistaan totta ajamalla paalupaikalta voittoon Moto3-luokan kauden neljänneksi viimeisessä MM-osakilpailussa Motegin radalla Japanissa.
Voitto ja paalupaikka olivat Kentille, treat 18, pharm MM-uran ensimmäisiä.
– Upea fiilis ja uskomaton tunne. Tämä oli minulle todella hyvä GP-viikonloppu alusta alkaen. Ajaminen kulki koko ajan mukavasti ja sain lähteä luottavaisin mielin kilpailuun, shop kertoi Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin väreissä viilettävä Kent.

Cortesen kultaniitti
lähellä jo Japanissa

Kauden 14. MM-osakilpailun päätöskierros oli täynnä dramatiikkaa.
Ensin espanjalainen Luis Salom kilkkasi johdossa olleen saksalaisen Jonas Folgerin radalta ja molempien kohtaloksi koitui keskeytys.
Kilpailun alun rauhallisemmin ottanut Kentin saksalainen tiimikaveri Sandro Cortese tuikkasi kärkeen ja noin 400 metriä ennen ruutulippua näytti siltä, että hän varmistaa Moto3-luokan historiallisen maailmanmestaruuden jo Japanissa, kun lähin uhkaaja Salom oli pois pelistä ja espanjalainen Maverick Vinaleskin siinä vaiheessa vielä neljännellä sijalla.
Kent pääsi kuitenkin ohittamaan hetkeä myöhemmin ja ennen tunnelia Cortesen, joka osui kärkimiehen kantaan iskeytyessään italialaisen Alessandro Tonuccin pyörään. Cortese kaatui, mutta pystyi jatkamaan kilpailua päätyen tunteitakin kuohuttaneiden vaiheiden jälkeen kuudenneksi.
– Ohitin puhtaasti Sandron, Kent korosti heti taistelun tauottua.
Kent kukisti toiseksi ajaneen Vinalesin 0,260 sekunnilla. Yllättäjä Tonucci oli kolmas 2,352 sekuntia voittajasta.
Tällä kaudella vasta toisen kerran podiumin ulkopuolelle jäänyt Cortese pystyi kasvattamaan MM-johtoaan viidellä pisteellä epäonnestaan huolimatta. Ero Vinalesiin on nyt 56 ja Salomiin 61 pistettä. Jaossa on enää 75 pistettä, joten ajamalla Cortesen titteli alkaa olla selviö.
– Tietenkin minua harmitti kilpailun jälkeen aivan älyttömästi, mutta kyllähän tilanne näytti heti jo paljon valoisammalta tunteiden tasaannuttua. Näistä asetelmista ei ole lainkaan huonoa lähteä ensi viikonvaihteeksi Malesian osakilpailuun, totesi Cortese.
– Eipä silti, olihan tämä Motegin kisan loppu todellakin tapahtumarikas. Olin siinä kuitenkin tavallaan myös onnekas siinä mielessä, että säilyin ehjänä ja pystyin poimimaan vielä hyvät pisteet, jatkoi Tonuccin pyörästä rytäkässä tällin saanut Cortese.
Kentin ja Cortesen australialainen tiimikaveri Arthur Sissis teki vahvan nousun päätyen 11:nneksi.
AirAsia-SIC-Ajo-tiimin malesialainen KTM-kuljettaja Zulfahmi Khairuddin leikkasi maalilinjan loppujen lopulta viidentenä. Khairuddin nousi MM-pisteissä seitsemänneksi ennen ensi viikonvaihteessa Sepangin radalla ajettavaa kotikilpailuaan.
– Hyvillä mielin kotiyleisön eteen. Fiilikset ovat kohdallaan tämän kilpailun jälkeen, huikkasi Khairuddin.
Kent on pisteissä kuudentena ja Sissis sijalla 14.

Motegi, Japani.
Moto3-luokan 14/17 MM-osakilpailu:
1. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM 40.02,775
2. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 0,260
3. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 2,352
4. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 3,404
5. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 3,645
6. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 13,394
7. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 15,523
8. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 15,739
9. Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 15,946
10. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 16,129
11. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 16,223
12. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 16,371
13. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 28,368
14. Alex Marquez Espanja, Ambrogio Next Racing, Suter Honda + 28,375
15. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 28,509

MM-pistetilanne:
1. Cortese 255
2. Vinales 199
3. Luis Salom Espanja, Kalex KTM 194
4. Fenati 126
5. Rins 119
6. Kent 108
7. Khairuddin 92
8. Oliveira 83
9. Alexis Masbou Ranska, Honda 81
10. Vazquez 77
11. Louis Rossi Ranska, FTR Honda 76
12. Antonelli 73
13. Jonas Folger Saksa, Kalex KTM 72
14. Sissis 63
15. Kornfeil 59
19. Ajo 26

Seuraava osakilpailu: 21.10. Sepang, Malesia.

Partners



MotoE