Khairuddin ajoi upeasti toiseksi kotiyleisön edessä Sepangissa

21/10/2012

AirAsia-SIC-Ajo-tiimin Zulfahmi Khairuddin teki unelmistaan upeasti totta ajamalla MM-uransa ensimmäisen podiumsijoituksen kotiyleisönsä edessä Sepangin radalla.
Punavalkoisella KTM-pyörällään paalupaikalta Moto3-luokan kauden kolmanneksi viimeiseen osakilpailuun ampaissut Khairuddin omasi otteen voittoon vielä viimeisellä kierroksella, cheap kunnes maailmanmestaruuden varmistanut Sandro Cortese ohitti hänet.
Khairuddinin voitto oli todella lähellä, order sillä Cortese peittosi hänet ainoastaan 28 tuhannesosan turvin.
Fahmi ei suuremmin tuota niukkaa tappiota surrut, viagra buy eikä siihen ollut suinkaan mitään syytäkään, sillä siksi komean viikonlopun hänen kotiradallaan ajoi.
– Olen erittäin iloinen! Tiesin, että vauhtini riittää tänään taisteluun voitosta. Meillä oli lopussa hyvä taistelu Sandron kanssa. Päätin kuitenkin ottaa suosiolla toisen sijan, sillä kaatumisen vaara on tällaisissa tilanteissa aina olemassa, totesi Khairuddin.
– Nyt on kuitenkin aika nauttia tästä toisesta sijasta. Kiitos siitä kuuluu tiimini ja minua pitkään tukeneiden tahojen lisäksi tietenkin ehdottomasti myös faneilleni.
Määrätietoista työtä tekevä Khairuddin on kasvanut tallipäällikkö Aki Ajon ohjauksessa kansallisten kisojen kuljettajasta kahdessa kaudessa kansainvälisiin mittoihin.
– Khairuddinin ensimmäinen podium osui aika mahtavaan paikkaan. Sepangin katsomot olivat loppuunmyyty ja tiedämme syyn siihen. Fahmi on malesialaisten suuri sankari. Hän on kuljettaja, joka voittaa tulevaisuudessa paljon kisoja, vakuutti Ajo.
MotoGP-sarjan tiivistempoinen loppukausi jatkuu jo ensi viikonvaihteena Phillip Islandin radalla Australiassa.
Malesialaista rr-historiaa kuluvalla kaudella jo useampaan otteeseen tehnyt Khairuddin on 15 osakilpailun jälkeen sarjassa seitsemännellä sijalla pistein 112.

Sepang, Malesia.
Moto3-luokan 15/17 MM-osakilpailu:
1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM  40.54,123
2. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0,028
3. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 0,247
4. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 8,503
5. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 8,674
6. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 9,335
7. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 18,973
8. Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 25,419
9. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 30,714
10. Adrian Martin Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 30,763
11. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo    , KTM + 30,886
12. Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 31,019
13. Jack Miller Australia, Caretta Technology, Honda + 31,225
14. Alex Marquez Espanja, Ambrogio Next Racing, Suter Honda + 31,313
15. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 31,649

Pistetilanne:
1. Cortese 280
2. Salom 207
3. Maverick Vinales Espanja, FTR Honda 199
4. Rins 128
5. Romano Fenati, Italia, FTR Honda 126
6. Kent 118
7. Khairuddin 112
8. Oliveira 94
9. Folger 88
10. Vazquez 85
11. Alexis Masbou Ranska, Honda 81
12. Louis Rossi Ranska, FTR Honda 76
13. Antonelli 74
14. Sissis 68
15. Jakub Kornfeil Tshekki, FTR Honda 59
19. Ajo 33

Seuraava osakilpailu: 28.10. Phillip Island, Australia.

Partners



MotoE