Khairuddin kotikilpailuunsa Motegin viidenneltä sijalta

14/10/2012

AirAsia-SIC-Ajo-tiimin Zulfahmi Khairuddin lähtee hyvässä iskussa ensi sunnuntaina Sepangin kotiradallaan Malesiassa ajettavaan Moto3-luokan kauden kolmanneksi viimeiseen MM-osakilpailuun.
Tulevana lauantaina, store eli Malesian GP:n aika-ajopäivänä 21 vuotta täyttävä Khairuddin sijoittui KTM:n tehdaspyörällään viidenneksi Japanin Motegissa.
Toisesta lähtörivistä terävästi liikkeelle lähtenyt Khairuddin iskeytyi heti mukaan kärkiryhmään, kunnes pyörä luisti seitsemän kierrosta ennen maalia ja hän menetti ajovirheen myötä otteensa taistelussa podiumsijoituksista.
MM-pisteissä seitsemänneksi noussut Khairuddin pystyi kuitenkin kipuamaan vielä lopussa muutamia sijoja.
– Minulle jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis tästä kisasta ja näistä asetelmista on hienoa lähteä kotiyleisön eteen.
– Sain loppua kohden uudelleen hyvin rytmistä kiinni ja voin olla tyytyväinen suoritukseeni. Pystyin muuttamaan ajotyyliäni siten, kuten Motegiin tultaessa oli suunniteltukin, vahvisti Khairuddin.
Kilpailun voittajaksi ajoi britti Danny Kent 0,260 sekunnin erolla espanjalaiseen Maverick Vinalesiin. Voitto oli Kentille MM-uran ensimmäinen. Khairuddin leikkasi maalilinjan loppujen lopuksi vain 3,645 sekuntia Kentin takana.
Haarukassa oleva uran ensimmäinen podiumsijoitus jäi Khairuddinilta 1,3 sekunnin päähän kilpailun italialaisyllättäjän Alessandro Tonuccin hahmossa.

Motegi, Japani.
Moto3-luokan 14/17 MM-osakilpailu:
1. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM 40.02,775
2. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 0,260
3. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 2,352
4. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 3,404
5. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 3,645
6. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 13,394
7. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 15,523
8. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 15,739
9. Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 15,946
10. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 16,129
11. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 16,223
12. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 16,371
13. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 28,368
14. Alex Marquez Espanja, Ambrogio Next Racing, Suter Honda + 28,375
15. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 28,509

MM-pistetilanne:
1. Cortese 255
2. Vinales 199
3. Luis Salom Espanja, Kalex KTM 194
4. Fenati 126
5. Rins 119
6. Kent 108
7. Khairuddin 92
8. Oliveira 83
9. Alexis Masbou Ranska, Honda 81
10. Vazquez 77
11. Louis Rossi Ranska, FTR Honda 76
12. Antonelli 73
13. Jonas Folger Saksa, Kalex KTM 72
14. Sissis 63
15. Kornfeil 59
19. Ajo 26

Seuraava osakilpailu: 21.10. Sepang, Malesia.

Partners



MotoE