Khairuddin neljänteen lähtöruutuun Japanissa

13/10/2012

AirAsia-SIC-Ajo-tiimin Zulfahmi Khairuddin asettuu toiseen lähtöriviin sunnuntaina Motegin radalla Japanissa ajettavassa Moto3-luokan kauden 14. MM-osakilpailussa.
Khairuddin ajoi KTM:n tehdaspyörällään aika-ajossa lukemat 1.58, cost story 951, jotka oikeuttivat neljänteen sijaan. Khairuddinin vauhti on ollut kohdallaan Japanin GP:ssä välittömästi perjantaista lähtien. Hän vastasi harjoitusten kolmanneksi kovimmasta kierrosajasta.
– Pidän tästä radasta ja olen tyytyväinen siihen, miten kaikki on tähän mennessä sujunut. Tiimini on tehnyt taas hienoa työtä pyöräni kanssa.
Pisteissä kahdeksantena oleva Khairuddin ei ota paineita uransa ensimmäisestä podiumsijoituksesta, joka on ollut jo muutamaan otteeseen varsin lähellä.
– Tärkeintä on ajaa maaliin ja mahdollisimman hyvällä sijoituksella. Kisavauhtini on kohdallaan, joten voin olla luottavaisin mielin. Minun pitää pystyä vain hieman aggressiivisempaan ajosuoritukseen kuin tähän mennessä. Taistelu ja menestyminen kärkiryhmässä edellyttävät sitä. Edessä on tärkeä kilpailu koko loppukautta ajatellen, painottaa Khairuddin.
Paalupaikalle kauden neljänneksi viimeisessä osakilpailussa ajoi Danny Kent lukemin 1.58,371, joista Khairuddin jäi 0,580 sekuntia. Paalupaikka oli Kentille uran ensimmäinen.
Kent kukisti toiseksi sijoittuneen Maverick Vinalesin 0,203 sekunnilla. Sarjaa vakuuttavasti johtava Sandro Cortese oli kolmas 95 tuhannesosaa Vinalesin takana.

Motegi, Japani.
MotoGP-sarjan Moto3-luokan 14/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.58,371
2. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 0,203
3. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,298
4. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0,580
5. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,701
6. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 0,726
7. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 0,754
8. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 0,842
9. Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 0,916
10. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,988
11. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 1,123
12. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 1,281
13. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 1,282
14. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,315
15. Alberto Moncayo Espanja, Andalucia JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 1,533
23. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 2,015

Partners



MotoE