Khairuddin hakee onnistunutta päätöstä läpimurtokaudelleen

07/11/2012

AirAsia-SIC-Ajo-tiimin malesialainen KTM-kuljettaja Zulfahmi Khairuddin on tehnyt tällä kaudella lopullisen läpimurtonsa MotoGP-sarjan pienimmän luokan eliittiin.
Khairuddin on 112 MM-pisteellä sarjassa kahdeksantena ennen sunnuntaina Valenciassa ajettavaa Moto3-luokan kauden päätösosakilpailua.
– Lähden luottavaisin mielin Valenciaan hakemaan onnistunutta päätöstä kaudelle, viagra joka on tarjonnut minulle paljon ilonaiheita, look toteaa Khairuddin.
Malesialaista rr-historiaa jo moneen otteeseen tehneen Khairuddinin uran tähänastinen kohokohta osui vajaat kolme viikkoa sitten kotiyleisön eteen Sepangin radalla. Paalupaikka ja kilpailun toinen sija merkitsivät unelmien täyttymistä parhaassa mahdollisessa paikassa.
Khairuddin esitti varsin vahvoja otteita myös seuraavassa osakilpailussa Australiassa, jossa hän nousi upean startin myötä kärkeen. Myöhemmin ilmenneet tekniikkamurheet pakottivat hänet kuitenkin radan sivuun Phillip Islandilla.
– Näitä vain sattuu, eikä niille mahda mitään. Tiimini on tehnyt kuitenkin koko kauden todella hienoa työtä ja haluan palkita heidät siitä mahdollisimman hyvällä sijoituksella Valenciassa.

Moto3-luokan kauden 17/17 MM-osakilpailun aikataulu 9.-11.11. Valencian  radalla Espanjassa:
Perjantai 9.11.
Klo 10.15-10.55, 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, 2. vapaa harjoitus
Lauantai 10.11.
Klo 10.15-10.55, 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, aika-ajo
Sunnuntai 11.11.
Klo 09.40-10.00, warm up
Klo 12.00, MM-osakilpailu 17/17

Ratainfo:
Pituus: 4005 metriä
Leveys: 12 metriä
Mutkat vasemmalle: 9
Mutkat oikealle: 5
Pisin suora: 876 metriä
Valmistunut: 1999

Partners



MotoE