Maailmanmestari Cortese toisesta lähtörivistä kauden päätöskisaan

10/11/2012

Moto3-luokan maailmanmestaruuden suomalaistalli Ajo Motorsportin riveissä varmistanut Sandro Cortese starttaa toisesta lähtörivistä sunnuntaina Valenciassa ajettavaan kauden viimeiseen osakilpailuun.
Seitsemän paalupaikkaa tänä vuonna nimiinsä napannut Red Bull KTM Ajo-tiimin saksalaiskuljettaja viimeisteli Ricardo Tormo-radalla aika-ajon neljänteen sijaan oikeuttaneet lukemat 1.41, cialis 506. Hän jäi ykköseksi yltäneestä maanmiehestään Jonas Folgerista 0, viagra 100mg 243 sekuntia.
Aika-ajo päästiin ajamaan kuivalla radalla. Moto3-luokan kaikissa kolmessa harjoituksessa rataa kierrettiin vielä sadekelin renkailla.
– Ihan hyvä lähtöpaikka ja ero kärkeen oli sittenkin vain kaksi kymmenystä. Lähden hyvillä mielin sunnuntain kilpailuun. Tämä on lyhyt rata ja kärjessä tulee varmaankin olemaan iso ryhmä. Kolmas peräkkäinen voitto merkitsisi tietenkin jälleen yhden unelman toteutumista, rauhallisenoloinen Cortese viittasi kahteen edelliseen ykkössijaansa Malesiassa ja Australiassa.
Kauden kuudetta voittoaan tavoitteleva Cortese kilpailee Valenciassa jo ensi vuoden mallia olevalla pyörällä.
– Pyörä on uusi ja sen kanssa on tietenkin edelleen töitä, mutta olen kyllä tältäkin osin ihan luottavainen sunnuntain osalta. KTM on tehnyt jälleen hienoa työtä, korosti Cortese.
Cortesen tiimikavereista britti Danny Kent oli aika-ajossa seitsemäs ja australialainen Arthur Sissis sijalla 19. Kentin ero kärkeen oli 0,689 ja Sissisin 1,541 sekuntia.
Yhden paalupaikan kuluvalla kaudella ajanut AirAsia-SIC-Ajo-tiimin malesialainen KTM-kuljettaja Zulfahmi Khairuddin joutui tyytymään Valenciassa hänelle vaatimattomampaan 17. sijaan. Khairuddin jäi pohja-ajasta 1,435 sekuntia.
Tallipäällikkö Aki Ajo luottaa Khairuddinin mahdollisuuksiin, vaikka Khairuddinin lähtöpaikka onkin kaukana parhaasta mahdollisesta.
– Fahmi on noussut tällä kaudella jo aiemminkin jo kolme kertaa kauempaakin tukevasti MM-pisteille. Uskon, että hänellä on olemassa siihen täydet mahdollisuudet myös Valenciassa.

Valencia, Espanja.
Moto3-luokan 17/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM 1.41,263
2. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 0,053
3. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 0,178
4. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,243
5. Maverick Vinales Espanja, Blusens Avintia, FTR Honda + 0,511
6. Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 0,565
7. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,689
8. Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 0,782
9. Louis Rossi Ranska, Racing Team Germany, FTR Honda + 0,815
10. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,931
11. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 0,978
12. Alex Marquez Espanja, Ambrogio Next Racing, Suter Honda + 1,117
13. Adrian Martin Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 1,198
14. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 1,213
15. Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 1,234
17. Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 1,435
19. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,541
22. Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 1,748

Partners



MotoE