Aki Ajo kaipaa Red Bull KTM-tiimille lisää kuivan kelin testikierroksia

21/02/2013

Aki Ajon johtama ja maailmanmestaruutta puolustava suomalaistalli Ajo Motorsport päätti onnistuneesti Jerezin radalla Espanjassa ajetun Moto3-luokan talvikauden toisen virallisen testijakson.
Ilmeet Red Bull KTM Ajo-tehdastiimissä olivat kaikesta huolimatta aurinkoiset, healing vaikka Jerezin kolmen päivän jaksosta ainoastaan keskiviikko päästiin ajamaan kuivalla radalla. Tiistaina ja torstaina työt painottuivat sadekelin säätöjen hakemiseen sekä hiomiseen.
– Harmi, patient että sääolosuhteet eivät olleet tosiaankaan parhaat mahdolliset. Toiveissamme oli enemmän rata-aikaa kuivalla kelillä, cure mutta nyt se osoittautui mahdottomaksi, totesi Ajo.
Tiimi on hyvässä vauhdissa täysin uuden pyörän kanssa, mutta toki töitä on yhä paljon edessä.
– Onneksi keskiviikkona Jerezissä vallitsi hyvä sää, jolloin pystyimme parantamaan paljon ja siihen täytyy olla tyytyväinen. Toivotaan nyt, että pääsemme seuraavaksi ajamaan lisää testiä kuivalla kelillä ja jatkamaan valmistautumista MM-kauteen, Ajo viittasi Jerezissä 18.-21. maaliskuuta ajettavaan talvikauden viimeiseen testijaksoon.
Tiimin kuljettajakolmikosta torstaina radalle rullasivat Zulfahmi Khairuddin ja Arthur Sissis. Luis Salom ei lähtenyt ottamaan riskejä märällä ja viileällä radalla, jossa olosuhteita hankaloitti myös puuskittain puhaltanut kova tuuli.
– Saavutin keskiviikkona kuivalla kelillä hyvän vauhdin ajaessani kolmanneksi. Paras aika syntyi ilman vetoapua, joten voin olla erittäin tyytyväinen. Tiimi tekee hyvää työtä, pyörä toimii hienosti ja olen ottanut henkilökohtaisesti jälleen pari merkittävää askelta urallani. Tämä tiimi tekee minusta paremman kuljettajan, alleviivasi Salom.
Jo kolmannen kauden suomalaistiimissä käynnistänyt Khairuddin ajoi testien päätöspäivänä kahdeksanteen sijaan oikeuttaneen ajan 1.59,389. Sissis tuli seuraavalla sijalla vain 75 tuhannesosaa Khairuddinin takana.
– Keli oli tänään hankala. Keskityimme jousituksen säätöihin ja olen tyytyväinen siihen, miten pyörä käyttäytyi. Teimme hyvää työtä ja tämän testin jälkeen tiedämme, että meillä on nopea pyörä myös sadekelille, vahvisti Khairuddin.
Myös Sissisin tutun valoisa luonne piti pintansa Jerezin harmaudessa.
– Nämä kaikki kolme päivää ovat olleet positiivisia säästä huolimatta. Pääsin ajamaan tänään paljon ja vaikka kaikki muutokset pyörässä eivät toimineetkaan aivan toivotulla tavalla, niin olemme löytäneet hyvät sadekelin säädöt. Tästä on hyvä jatkaa.

Jerez, Espanja.
Moto3-luokan 3. testipäivä:
1. Jack Miller Australia, FTR Honda 1.58,354
2. Alex Rins Espanja, KTM + 0,141
3. Jakub Kornfeil Tshekki, Kalex KTM + 0,290
4. Romano Fenati Italia, FTR Honda + 0,690
5. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra + 0,746
8. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,035
9. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,110

Partners



MotoE