Aki Ajon johtama tehdastiimi teki vakuuttavaa työtä Valenciassa

14/02/2013

Tallipäällikkö Aki Ajo sai Valencian testeissä odotetun vahvistuksen sille, että hänen johtamansa Moto3-luokan hallitseva mestaritiimi kulkee aikataulussa ja hyvässä vauhdissa kohti huhtikuussa käynnistyvää MM-kautta.
Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimin kuljettajat liikkuivat Valenciassa kaikki kolme virallista testipäivää kärjen tuntumassa.
Parhaasta vauhdista vastasi tiimin tulokas, espanjalaiskuljettaja Luis Salom, joka ajoi muiden tavoin kovimman kierrosaikansa päätöspäivänä torstaina. Salom seisautti kellot aikaan 1.39,669, joka takasi hänelle lopullisen tuloslistan kolmannen sijan.
– Olen oikeinkin tyytyväinen näihin testeihin, joissa päästiin taas tositoimiin. Opimme taas paljon uudesta pyörästä, joka on aikalailla erilainen viime kauteen nähden. Kokeilimme paljon uusia asioita ja haimme oikean suunnan sekä fiiliksen pyörään, kertoi Ajo.
– Jo nämä ensimmäiset yhteistesti osoittivat, että tulevasta kaudesta on tulossa äärimmäisen tiukka ja mielenkiintoinen, jatkoi Ajo.
Kuljettajatrio keräsi tallipäälliköltä ansaitut kehut.
– Kaikki tekivät kovaa työtä ja lisäksi kaikki ajoivat jopa yllättävänkin hyviä kierrosaikoja. Valencia loi hyvän pohjat ensi viikon tiistaina Jerezissä jatkuville testeille, Ajo viittasi samalla myös kahden muun kuljettajansa puoleen.
Malesialainen Zulfahmi Khairuddin ajoi kaksi ensimmäistä testipäivää kärkiviisikossa. Torstain aika 1.40,564 oikeutti vuorostaan sijaan 12. Australialainen Arthur Sissis urakoi hänkin ehjä testijakson päätyen sijan 15 tuoneeseen kierrosaikaan 1.40,918.

”Mahtavaa tehdä töitä
Aki Ajon kanssa”

Salom säteili syystäkin tyytyväisyyttä.
– Olen erittäin iloinen tähän kolmen päivän suoritukseen. Teimme tiimin kanssa hyvää työtä. Pystyin ajamaan tänä aamuna kuluneilla renkailla todella kovaa. Iltapäivällä tein sitten pienen virheen uusilla renkailla pääsuoralle tultaessa. Keula lähti alta ja kaaduin. Harmi, sillä minulla oli kaikki edellytykset parantaa kierrosaikaani, tuumi Salom.
Salom suuntasi päivän loppupuolella katseensa jo osittain seuraaviin testeihin.
– Kokeilimme erilaisia asioita, jolloin pääpaino ei ollut kovan kierrosajan tekemisessä. Halusimme nimenomaan selvittää muutamia juttuja Jereziä silmälläpitäen. Kokonaisuus vaikuttaa kieltämättä hyvältä. Pyörä toimii hienosti ja on mahtavaa tehdä töitä yhdessä Aki Ajon kanssa. Tämä on urallani merkittävä askel eteenpäin, sanoi Salom.
Isoin harppauksin kehittyneellä Khairuddinilla on takanaan jo kaksi vuotta yhteistyötä Ajon kanssa. Luottamus on vahva puolin ja toisin.
– Tämä oli hyvä päivä tiimille ja minulle. Kenties koko jakson paras. Olen tosin varma, että yhä parempaa on edelleen luvassa. Tuskin maltan odottaa Jerezin testejä, puhkui Khairuddin intoa.
Sissis paketoi Valencian testin antoisan annin pitkälti samoin sävelin.
– Tämä oli erittäin positiivinen päivä. Lähdimme radalle heti aamulla, kokeilimme erilaisia asioita ja löysimme yhä paremman luottamuksen pyörään. Vauhti oli uusilla renkailla varsin hyvää. Olen tyytyväinen ja tietenkin iloinen myös siksi, että en ole ollut koskaan yhtä nopea tällä radalla. Pyörä on viime kautta parempi ja se tulee olemaan todella nopea, vinkkasi Sissis.
Valencian testien kiireisin kuljettaja oli KTM:ää käskyttävä espanjalainen Maverick Vinales, joka oli ykkönen kaikkina päivinä. Vinales viimeisteli päätöspäivänä lukemat 1.39,229, joilla hän kukisti Salomin 0,370 sekunnilla.

Valencia, Espanja.
Moto3-luokan 3/3 testipäivä:
1. Maverick Vinales Espanja, JHK t-shirt Laglisse, KTM 1.39,229
2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0’0, KTM + 0,286
3. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,370
4. John McPhee Iso-Britannia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 0,520
5. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, KTM + 0,751
6. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 0,992
7. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 1,129
8. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0’0, KTM + 1,169
9. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 1,196
10. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,227
12. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,265
15. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,619
23. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 1,951

Partners



MotoE