Luis Salom testikärkenä MM-sarjaan

21/03/2013

Mestaruutta puolustava suomalaistalli Ajo Motorsport lähtee mainioista asetelmista 7. huhtikuuta Qatarissa käynnistyvään Moto3-luokan MM-sarjaan.
Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin espanjalaiskuljettaja Luis Salom paalutti torstaina paikkansa testikauden kärkikuljettajana tavalla, sickness joka ei jättänyt jossitteluille sijaa. Salom kietaisi Jerezin radalla Espanjassa ajetun neljän päivän mittaisen viimeistelyjakson koreaan pakettiin huippuajalla 1.46, order 374.
– Salom on tehnyt todella hyvää työtä. Eipä silti, order onhan tässä tosin meikäläinenkin saanut välillä paiskia hiki otsalla töitä, että kuumaverinen kaveri ei kuohahtele liikaa, mutta tältäkin osin Luis on kehittynyt oikeaan suuntaan, toteaa tallipäällikkö Aki Ajo.
Ajo on kauttaaltaan tyytyväinen siihen, miten testikausi sujui hänen johtamaltaan tiimiltä ja kuljettajakolmikolta, jossa Salomin rinnalla ajavat australialainen Arthur Sissis sekä malesialainen Zulfahmi Khairuddin.
– Testikausi oli raskas, mutta antoisa. Viimeisten kahden kuukauden aikana ei ole kotona ehtinyt paljoakaan olla. Minulla on päällä vahva tunne siitä, että lähdemme hyvältä pohjalta ja valmiina MM-kauteen. Olen tosi kiitollinen myös KTM:lle uudesta pyörästä, jota on pystytty kehittämään uusilla osilla koko ajan myös testikauden kuluessa.
Viime kauden MM-hopeaa kirkastamaan lähtevä Salom jakaa isolla kauhalla kiitosta tiimilleen.
– Olen tiimilleni erittäin kiitollinen luottamuksesta ja upeasti tehdystä työstä niin täällä viimeistelytesteissä kuin talvikaudella yleensäkin. Kuten näemme, tuo työ kantaa hedelmää. Oli mahtavaa ja palkitsevaa ajaa nopein kierrosaika testien päätöspäivänä. Minulle on tarjoutunut nyt mahdollisuus, jota en aio hukata.
Sissis ajoi viimeistelytesteissä sijalle 11 keskiviikkona syntyneellä ajalla 1.47,959. Khairuddin kiirehti torstaina kovimman kierrosaikansa 1.48,191, joka riitti neljän päivän yhdistetyllä tuloslistalla sijaan 17.
– Jatkoimme siitä, mihin keskiviikkona jäimme. Keskityin aamulla ajamaan käytetyillä renkailla ja kokeilimme jousituksen osalta erilaisia säätöjä, mutta päätimme sittenkin palata tältä osin aiempaan. Pyörä toimii hienosti ja olen valmis Qatariin, vahvisti tulevana viikonvaihteena Suomessa jäärataa kokeilumielessä ajava Sissis.
Khairuddin lähti hakemaan torstaina testijakson terävintä aikaansa onnistuen myös siinä kahden kymmenyksen valossa.
– Testiaikaa oli tänään vähemmän, mutta silti riittävästi saadaksemme parannuksia aikaan monessakin mielessä. Olen erittäin tyytyväinen pyörään. Otimme tänään pyöränkin osalta merkittävän askeleen eteenpäin. Tiimi ja KTM:n ovat tehneet lujasti töitä uuden ja viime kaudesta melkoisesti muuttuneen pyörän kanssa. En ole ehkä sopeutunut siihen vielä aivan 100-prosenttisesti, mutta uskon, että pystyn taistelemaan Qatarissa paikoista kärkiryhmässä.

Jerez, Espanja.
Moto3-luokan MM-sarjan viimeistelytestit. Neljän ajopäivän yhdistetty tuloslista:
1. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM 1.46,374
2. Maverick Vinales Espanja, Team Calco, KTM + 0,229
3. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0’0, KTM + 0,236
4. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0’0, KTM + 0,612
5. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team, Kalex KTM + 0,636
6. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,174
7. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Suter Honda + 1,327
8. Eric Granado Brasilia, Mapfre Aspar Team, Kalex KTM + 1,368
9. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 1,413
11. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,585
17. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,817

Partners



MotoE