Salom ajoi eturiviin Jerezissä

04/05/2013

Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimin Luis Salom teki vahvaa työtä Moto3-luokan kauden kolmannen MM-osakilpailun aika-ajossa Jerezin radalla Espanjassa.
MM-sarjaa johtava Salom ajoi kotiyleisönsä edessä kolmanneksi. Malesialainen Zulfahmi Khairuddin ja australialainen Arthur Sissis täydensivät Aki Ajon johtaman tiimin tekemää tulosta sijoilla 11 sekä 14.
Paalupaikalle sivalsi Salomin maanmies ja hänen kanssaan MM-pistejohdon jakava Alex Rins huippuajalla 1.46, cialis 660. Salomin ero kärkeen oli 0, viagra buy 667 sekuntia.
Salom on lunastanut eturivin paikan kauden kaikissa kolmessa osakilpailussa. Nyt se irtosi runsaslukuisten fanien edessä ja radalla, health jonka pinnan lämpötila nousi aika-ajossa jo 45 asteen tuntumaan. Pito ei ole silloin paras mahdollinen.
– Lähden hyvistä asetelmista sunnuntain kilpailuun. Olemme tehneet jälleen kerran hyvää työtä, mutta tiedämme, että meidän pitää saada yhä vähän parannusta pyörän keulaan. Kisasta tulee varmasti erittäin vaikea, mutta luotan siihen, että olen jälleen mukana kärkitaistelussa, kertoi Salom.
Khairuddin jäi pohja-ajasta 1,602 ja Sissis 1,821 sekuntia. Khairuddin on MM-pisteissä kuudentena ja Sissis kahdeksantena.
– Olen vähän pettynyt aika-ajoon. Tuntuma pyörään ja ajamiseen oli parempi vielä harjoituksissa. Meillä oli pieniä ongelma pyörän keulan kanssa. Olin erittäin luottavainen aika-ajoon lähdettäessä ja vaikka se ei kulkenutkaan tällä kertaa kovinkaan hyvin, niin uskallan odottaa kisasta enemmän, tuumi kärkiryhmän tuntumaan katseensa suunnannut Khairuddin.
Sissis ei ollut hänkään täysin tyytyväinen suoritukseensa.
– Olen vähän murheellinen sijoituksesta, sillä minulla kulki täällä siksi hyvin testikaudella. En ole vielä pystynyt samaan vauhtiin. Minulla oli aamun harjoituksissa parempi tuntuma pyörään, kun pitoa löytyi enemmän viileämmällä radalla. Aika-ajossa menetin sitten pitoa ja en tahtonut löytää toimivia säätöjä, totesi Sissis.

Jerez, Espanja.
Moto3-luokan 3/17 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM 1.46,660
2. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,485
3. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,667
4. Brad Binder Etelä-Afrikka, Ambrogio Racing, Suter Honda + 0,857
5. Jack Miller Australia, Caretta Technology – RTG, FTR Honda + 0,953
6. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini, FTR Honda + 1,082
7. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team, Kalex KTM + 1,133
8. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 1,208
9. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 1,349
10. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 1,487
11. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,602
12. Danny Webb Iso-Britannia, Ambrogio Racing, Suter Honda + 1,699
13. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 1,753
14. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,821
15. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,838

Partners



MotoE