Salomilla vahva aloitus Saksan GP:ssä

12/07/2013

Moto3-luokan MM-sarjaa johtava Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimin Luis Salom käynnisti vahvasti Saksassa ajettavan kauden kahdeksannen osakilpailuviikonlopun.
Salom kiersi Sachsenringin 3671 metrin mittaisen radan aiemman ennätyksen alittaneessa ajassa 1.27, online 588, case joka riitti toiseen sijaan 0, nurse 380 sekuntia hänen maanmiehensä Alex Rinsin takana. Kärkikaksikko erottui muista, sillä kolmanneksi ajanut espanjalainen Efren Vazquez jäi kärjestä jo 1,004 sekuntia.
– Tosiasia on, että avauspäivä kulki varsin hyvin. Minulla oli erittäin hyvä vauhti ja pystyin ajamaan useampia kierroksia alle 1.28:n, kertoi kolme peräkkäistä voittoa vyöllään Saksaan saapunut Salom.
Salom oli perjantain ensimmäisen harjoitusjakson nopein lukemin 1.28,069, joista lähti siis puoli sekuntia iltapäivällä.
– Uskon, että olisin pystynyt ajamaan iltapäivällä vieläkin kovempaa, sillä pyörä tuntui tosi hyvältä. Katsotaan sitten huomenna, Salom vinkkasi aika-ajon suuntaan.
Salom pitää lyhyestä radasta.
– Löysin myös sen salaisuuden, jota kaipasin saadakseni nostettua vauhtia ensimmäisellä sektorilla. Se on aina ennen ollut minulle vaikea osuus tällä radalla.
Red Bull KTM Ajo-tiimin muista kuljettajista malesialainen Zulfahmi nousi perjantain tuloslistalla 11:nneksi ajalla 1.28,639. Hän nipisti ensimmäisen harjoitusjakson ajastaan 1,3 sekuntia. Australialainen Arthur Sissis oli puolestaan 17:s lukemin 1.28,861. Aamulla seitsemänneksi yltänyt Sissis viimeisteli molempiin harjoituksiin miltei saman ajan.
– Ilman muuta olen iloinen, kertoi Khairuddin.
– Löysimme hyvät säädöt toiseen harjoitukseen ja pyörä toimi hienosti. Iso kiitos tästä taas tiimilleni. Uskon, että pystynyt nostamaan tästä vielä vauhtia. On totta, että kärkikaksikko oli tänään muita nopeampi, mutta toivottavasti tästä kierrosajastani lohkeaa ainakin puoli sekuntia lauantaina, tuumi Khairuddin.
Toista MM-kauttaan ajava Sissis totesi Saksaan tullessaan, että Sachsenring ei lukeudu hänen suosikkiratoihinsa. Perjantai toi kuitenkin paljon positiivista tullessaan.
– Ei lainkaan huono avauspäivä tässä GP:ssä. Uskoisin, että pidän tästä lähtien Sachsenringista ainakin vähän enemmän, hymyili Sissis.
– Löysin hyvän vauhdin heti ensimmäisen harjoituksen alussa. Teimme pyörään muutamia muutoksia toiselle 40 minuutin jaksolle, mutta ne eivät tuoneet minulle vastaavaa fiilistä ajamiseen kuin aamulla. Palaamme lauantaina ensimmäisen treenin säätöihin, vahvisti Sissis.

Sachsenring, Saksa.
Moto3-luokan 8/17 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):
1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM 1.27,208
2. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,380
3. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 1,004
4. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 1,019
5. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 1,044
6. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,061
7. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 1,133
8. Lorenzo Baldassarri Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 1,174
9. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 1,390
10. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,407
11. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,431
12. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 1,509
13. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 1,549
14. Alan Techer Ranska, CIP Moto3, TSR Honda + 1,608
15. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 1,618
17. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,653
30. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 2,468

Partners



MotoE