Red Bull KTM Ajo-tiimin Salom komeaan voittoon Silverstonessa

01/09/2013

Aki Ajon johtaman Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimin voitto- ja riemukulku jatkuu Moto3-luokan MM-sarjassa.
Sarjaa 26 pisteellä johtava espanjalaiskuljettaja Luis Salom ajoi viikon sisään jo toisen osakilpailuvoittonsa tervehtimällä ruutulippua ykkösenä Silverstonen radalla Englannissa. Edellistä voittoa Salom juhli Tshekin Brnossa, shop jossa hän kilpaili vasen kantapää murtuneena kuten Silverstonessakin.
– On oikeastaan hämmästyttävää, prostate että Salom teki sen taas tänään. Takana on kolme peräkkäistä kisaviikonvaihdetta, jotka hän on ajanut murtuma jalassaan ja silti Luis on pystynyt kahteen voittoon putkeen. Olen sanaton, totesi tallipäällikkönä kolme maailmanmestaruutta saavuttanut Ajo.
MotoGP-sarjan kuviot läpikotaisin tunteva Ajo jakaa kiitosta kautta linjan.
– Olen erittäin kiitollinen tiimille ja kaikille yhteistyökumppaneillemme. Olemme yhdessä pystyneet tarjoamaan Salomille tukea myös vaikeina hetkinä. Salom on tehnyt loistavaa työtä kahdessa viimeisessä kilpailussa ja näyttänyt, kuka on kovin kuljettaja radalla.
Kauden kuudennen voittonsa viimeistellyt Salom teki Silverstonessa tutun kylmähermoisen ratkaisunsa kisan loppuvaiheilla. Aivan alun jälkeen toistamiseen kärkeen neljä kierrosta ennen ruutulippua siirtynyt Salom leikkasi maalilinjan 49 tuhannesosan erolla maanmieheensä Alex Rinsiin.
– Raskas, todella raskas ja vaikea kilpailu. Kisan loppu oli kuitenkin palkinto taas siitä hyvästä työstä, jonka teimme tiiminä tässäkin viikonvaihteessa. Olen kiitollinen kaikille. Ajamme seuraavat kilpailut Misanossa ja Aragonissa. Ne ovat ratoja, joista pidän, Salom lähetti samalla terveisensä kovimmille vastustajilleen.
Salomin tiimikavereiden, australialaisen Arthur Sissisin ja malesialaisen Zulfahmi Khairuddinin kisa ei sen sijaan sujunut suunnitelmien mukaan.
Sissis nilkutti maaliin 24:ntenä kaaduttuaan vajaat kolme kierrosta ennen maalia sijalta 12. Khairuddinin pyörä puolestaan sammui starttiruudussa ja hän joutui lähtemään kisaan varikon portilta. Maalissa Khairuddin oli 20:s.
– Otin hyvän startin ja pystyin ajamaan varsin kovaa. Tein hyvän nousun, joka sitten päättyi isossa joukossa kaatumiseen radan kahdeksannessa kaarteessa. Pyörä sai siinä siipeensä, mutta päätin yrittää jatkaa maaliin, koska kisaa oli jäljellä enää kolme kierrosta, kertoi Sissis.
Khairuddin havaitsi pyörässään jotain outoa jo lämmittelykierroksen viimeisessä mutkassa.
– Kun sitten pysähdyin lähtöruutuun, niin moottori sammui. Yritin saada pyörää työntämällä käyntiin, mutta en onnistunut siinä. Olihan se sitten raskasta tehdä kisassa nousua noin kaukaa kaikkien muiden takaa. Olen suunnannut katseeni jo Misanoon ja toivon, että kaikki sujuu siellä jälleen paremmin.
San Marinon GP odottaa vuoroaan Misanon radalla syyskuun puolessa välissä.

Silverstone, Englanti.
Moto3-luokan 11/17 MM-osakilpailu:
1. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM 38.17,291
2. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,049
3. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 0,698
4. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,849
5. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 20,561
6. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 20,625
7. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 20,631
8. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 20,882
9. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 24,970
10. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 25,288
11. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 25,601
12. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 25,684
13. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 26,612
14. John McPhee Iso-Britannia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 28,602
15. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 34,145
20. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 48,952
24. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo,KTM + 49,853

Pistetilanne:
1. Salom 233
2. Vinales 207
3. Rins 200
4. Folger 120
5. Marquez 117
6. Oliveira 95
7. Miller 65
8. Masbou 64
9. Kornfeil 53
10. Vazquez 52
11. Sissis 51
12. Khairuddin 50
13. Brad Binder Etelä-Afrikka, Suter Honda 46
14. Ajo 38
15. Fenati 34

Seuraava osakilpailu: 15.9. Misano, San Marino.

Partners



Visit our MotoE project at

MotoE