Danny Kent palaa Red Bull KTM Ajo-tiimiin kaudella 2014

31/10/2013

RB_DannyKentPIENI

 

 

 

 

 

 

 

 

Brittikuljettaja Danny Kent tekee ensi kaudella paluun Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin riveihin Moto3-luokan MM-sarjassa. Kent ajoi kaudet 2011 ja 2012 Aki Ajon johtamassa tiimissä. Tällä kaudella Kent, help 19, hospital on kilpaillut Moto2-luokassa.
Kentin sopimuksen myötä Red Bull KTM Ajo-tiimin kuljettajakoostumus on valmis kaudelle 2014. Kentin rinnalla tiimissä kilpailevat jo aiemmin sopimuksen solmineet australialainen Jack Miller ja tshekki Karel Hanika.
– Olen innostunut saadessani Kentin takaisin. Danny, cheap Jack ja Karel muodostavat erinomaisen trion. Minulla oli tilaisuus työskennellä Dannyn kanssa kaudet 2011 sekä 2012 ja olin erittäin tyytyväinen siihen kokemukseen, kertoo Ajo.
Red Bull Rookies Cupissa vuonna 2010 toiseksi sijoittunut Kent kilpaili ensimmäisen täysipainoisen MM-kautensa 2011, jolloin hän ajoi silloisen 125-kuutoisten luokan pisteissä sijalle 11.
Viime vuonna Kent päätyi Moto3-luokan pisteissä neljänneksi avattuaan samalla MM-osakilpailujen voittotilinsä Motegin radalla Japanissa. Kent voitti myös viime kauden päätösosakilpailun Espanjan Valenciassa. Hän nousi kaudella 2012 podiumille myös Hollannin osakilpailussa Assenissa sijoituttuaan kolmanneksi.
Kent on yltänyt meneillään olevalla kaudella Moto2-luokassa parhaimmillaan 12:nneksi Tshekin ja Malesian osakilpailuissa.
– Danny on nyt taas vuoden kokeneempi kuljettaja ja uskon, että tämä toinen mahdollisuus työskennellä yhdessä on erittäin hedelmällistä molemmille osapuolille. Olen varma, että ymmärrän toisiamme helposti heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien ja olemme yhdessä yhä vahvempia. Odotan tältä osin jo ensimmäistä testijaksoa marraskuussa, toteaa Ajo.
– Tämä pian päättyvä kausi on ollut Dannylle varmuudella erittäin hyödyllinen ensi vuotta silmälläpitäen. Hän on ajanut hyviä tuloksia ja oppinut paljon erilaisessa Moto2-luokassa. Olen vakuuttunut siitä, että hän on entistäkin vahvempi Moto3-luokassa, jatkaa Ajo.
Kent palaa intoa uhkuen tuttuun tiimiin ja työympäristöön.
– Olen erittäin iloinen paluusta Red Bull KTM Ajo-tiimiin. Se on minulle paras mahdollinen tilaisuus. Tämä on erittäin ahkera ja ammattitaitoinen ryhmä, joka taistelee aina voitoista ja mestaruuksista. Haluan ottaa kaiken irti tästä toisesta tilaisuudesta ja ajaa jokaisessa kilpailussa niin korkealle kuin suinkin mahdollista.
Kent on kärsinyt kuluvalla kaudella solisluuvammasta.
– Olkapää tuntuu päivä päivältä paremmalta, joten olen valmis aloittamaan kovan työnteon marraskuussa ajettavissa testeissä.
Kent tietää kokemuksesta, että työ tiimissä on kovaa, mutta myös palkitsevaa.
– Juuri siksi tämä tiimi on voittanut niin paljon. Pidän siitä tavasta ja asenteessa, miten tiimissä tehdään lujasti töitä. Aki on tiukka ja järjestelmällinen tiimipäällikkö. Haluan ammentaa kaiken mahdollisen hänen kokemuksestaan, opeistaan ja neuvoistaan, korostaa Kent.

Partners



MotoE