Red Bull KTM Ajo-tiimin Miller ajoi toiseksi Valencian testeissä

13/02/2014

gh13723KOOO

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimin australialaiskuljettaja Jack Miller käynnisti Moto3-luokan MM-sarjan virallisen testikauden väkevästi. Miller oli Valencian Ricardo Tormo-radalla Espanjassa ajetun kolmipäiväisen testijakson toiseksi nopein kuljettaja.
Testien kovimmat kierrosajat viimeisteltiin keskiviikkona, store jolloin Miller kiersi neljän kilometrin mittaisen radan ajassa 1.39, illness 462. Sillä hän jäi kärjestä ainoastaan kahdeksan tuhannesosasekuntia.
Miller jatkoi vauhdikkaan vakuuttavaa työtään päätöspäivänä torstaina kellottamalla pohja-ajan kaikkiin kolmeen sessioon. Ykkösnoteeraus kirjattiin todella rajuista tuulenpuuskista numeroin 1.39, viagra sale 773.
– Kokeilimme paljon erilaisia säätöjä ja päivä osoittautui onnistuneeksi, kuten koko testijaksokin. Ajaminen ja tekeminen oli päivä päivältä parempaa. Tämä oli minulle mahtava oppimiskokemus, Miller puki sanoiksi Valencian monipuolisen annin.
Miller jakoi auliisti kiitosta Aki Ajon vankalla kokemuksella johtamalle tiimille.
– On hienoa työskennellä ja olla tällaisessa tiimissä. Yhteistyö toimii mallikkaasti puolin ja toisin. Pyrimme koko ajan parempaan ja uskon, että olemme jälleen ensi viikolla Jerezissä ajettavissa testeissä hyvässä iskussa. Suunta on ehdottomasti oikea.
Miller alleviivaa, että töitä on toki yhä paljon edessä.
– Parantamisen varaa löytyy, joskin pidän Valencian rataa tavallaan erikoisena. Olen kärsinyt kaikilla täällä ajamillani pyörillä keulan pidosta. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen viileässä ja tuulisessa säässä saavuttamiini kierrosaikoihin. Nopeus on hyvällä tasolla ja pystyn pitämään sitä yllä useamman kierroksen peräkkäin.

Hanika palasi
sisukkaasti radalle

Millerin tiimikaveri, toisena testipäivänä oikeaa rannettaan potenut Karel Hanika palasi torstaina sisukkaasti ja ranne tukevasti teipattuna radalle. Ja sen hän teki lupaavasti viimeistelemällä ajan 1.41,258. Aika riitti kolmen päivän yhdistetyllä tuloslistalla sijaan 23.
– Olihan tuo ranne vieläkin vähän kivulias, mutta jo huomattavasti parempi kuin keskiviikkona. En halunnut kuitenkaan ottaa riskejä ja jätin suosiolla päivän viimeisen session ajamatta.
Ensimmäiseen MM-kauteensa lähtevän Hanikan vauhti on kohdallaan, mutta oppimista riittää monella osa-alueella. Testien merkitys ja tärkeys korostuu tässä mielessä entisestään.
– Teimme tiimini kanssa tänä aamuna erittäin hyvää työtä. Tietenkin tuo tiistain kaatuminen ja ranteen loukkaaminen harmittaa. Nyt kierroksia jäi ajamatta. Kaiken kaikkiaan testit sujuivat kuitenkin hyvin ja olen suunnannut katseeni jo Jereziin. Haluan löytää siellä ensisijaisesti paremman tuntuman pyörän perään.
Jerezin testit ajetaan tulevasta tiistaista torstaihin.

Valencia, Espanja.
Moto3-luokan MM-sarjan 1. virallinen testijakso. Kolmen ajopäivän yhdistetty tuloslista:
1. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM 1.39,454
2. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,008
3. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,272
4. Romano Fenati Italia, Team Sky VR46, KTM + 0,431
5. Isaac Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,606
6. Francesco Bagnaia Italia, Team Sky VR46, KTM + 0,649
7. Juanfran Guevara Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex-KTM + 0,658
8. Enea Bastianini Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 0,712
9. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 0,752
10. Alex Rins Espanja. Estrella Galicia 0.0, Honda + 0,777
18. Hafiq Azmi Malesia, SIC Ajo, KTM + 1,280
20. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,673
23. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,804

Partners



MotoE