Red Bull KTM Ajo-tiimin Miller eturiviin MM-avauksessa

22/03/2014

498548JJMMMLL

 

 

 

 

 

 

 

Aki Ajon johtaman Red Bull KTM-tehdastiimin Jack Miller pohjusti mainiot lähtöasetelmat sunnuntai-iltana Qatarissa ajettavaan Moto3-luokan MM-avaukseen.
Miller lunasti uransa ensimmäisen eturivin lähtöpaikan ajamalla aika-ajossa kolmanneksi lukemin 2.06, drugs 365.
– Aika-ajo sujui hyvin, mutta uskon, että minulla olisi riittänyt vauhtia vielä parempaankin kierrosaikaan. Harmi, että viimeiset kovat kierrokseni menivät pilalle radalla olleen ruuhkaan vuoksi, kertoi Miller.
Miller lähtee kuitenkin varsin luottavaisin mielin tavoittelemaan sunnuntaina vuorostaan uransa ensimmäistä podiumsijoitusta.
– Pyörä toimi uusien renkaiden kanssa hienosti ja pystyin ajamaan koko ajan tasaisen hyviä kierroksia ilman vetoapua. Aivan kärkeen minulla ei ollut tänään asiaa, mutta näin korkealla tasolla olleet kierrosajat yksin ajettuna lupaavat hyvää kisaa silmälläpitäen.
Miller on tehnyt testikaudesta lähtien onnistunutta työtä uuden tiiminsä kanssa.
– Ja tämä lauantai oli meille yksi mahtava päivä lisää. Olen erittäin iloinen siitä, miten tässä tiimissä tehdään töitä. Kaikki hoitavat laadukkaasti tonttinsa.
Tiimikaveri Karel Hanika starttaa elämänsä ensimmäiseen MM-osakilpailuun seitsemännestä rivistä. Hanika kiersi Losailin 5380 metrin mittaisen radan ajassa 2.08,109, joka toi tullessaan aika-ajon 19. sijan.
Hanika paineli pitkään 15 nopeimman joukossa, kunnes kohtalo puuttui julmasti peliin 40 minuutin session lopussa. Nuorukainen oli ajamassa uusilla renkailla kovaa kierrosta, mutta se mureni tuulisella radalla ruuhkaan. Kaiken kukkuraksi sitä seurasi vielä pieni kaato.
– Sijoitus ei ole tosiaankaan sitä, mitä lähdin hakemaan. Lisäksi radan olosuhteet olivat täysin erilaiset kuin perjantaina ja se aiheutti minulle ongelmia. Sitten tuli vielä tuo viimeisen kierroksen kaatuminen yhdeksännessä mutkassa. Uskon kuitenkin, että kisassa kaikki sujuu taas paremmin, Hanika pohjusti asetelmia MM-debyyttiinsä.

Losail, Qatar.
Moto3-luokan 1/18 MM-osakilpailun aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:
1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda 2.05,973
2. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,152
3. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,392
4. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,542
5. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 0,870
6. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,891
7. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 1,140
8. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 1,153
9. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 1,232
10. Francesco Bagnaia Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 1,285
11. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 1,300
12. Eric Granado Brasilia, Calvo Team, KTM + 1,346
13. Juanfran Guevara Espanja, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,381
14. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 1,482
15. Efren Vazquez Espanja, SaxoPrint-RTG, Honda + 1,586
16. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,591
19. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 2,136
30. Hafiq Azmi Malesia, SIC-Ajo, KTM + 3,510

Partners



MotoE