Khairuddinin kärkipaikka vaihtui keskeytykseen
28/10/2012Viikko sitten kotiyleisön edessä MM-uransa ensimmäistä podiumsijoitusta juhlineen malesialaiskuljettajan Zulfahmi Khairuddinin kohtaloksi koitui keskeytys Phillip Islandin viileällä radalla Australiassa ajetussa Moto3-luokan kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa.
AirAsia-SIC-Ajo-tiimin KTM-kuljettajan pyörässä ilmeni vahvan alun jäljiltä vaihdelaatikko-ongelma. Khairuddin kaatui neljä kierrosta ennen maalia takarenkaan lukkiuduttua.
– Harmi juttu, buy mutta näille ei vain voi mitään. Tällaista tämä kilvanajo on, remedy tuumi Khairuddin.
– Vian havaittuani hiljensin vauhtia, sales joten kaatuminen oli sinänsä harmiton, jatkoi Khairuddin.
Khairuddinin käteen jäi pettymyksestä huolimatta toki paljon hyvääkin Australiasta, jossa hän vahvisti lukeutuvansa luokan ehdottomiin kärkikuljettajiin.
Khairuddin lunasti itselleen aika-ajossa viidennen lähtöruudun, jonka hän käytti näyttävästi edukseen. Fahmi hyökkäsi startista kärkeen.
– Lähtö oli todellakin onnistunut, mutta tällä kertaa minulla ei vain ollut asiaa sitten enää jatkossa kärjen kyytiin, myönsi vielä kahdeksan kierrosta ennen maalia yhdeksäntenä edennyt Khairuddin.
Kilpailun voittoon ajoi Malesiassa maailmanmestaruuden varmistanut Sandro Cortese 2,108 sekunnin erolla portugalilaisen Miguel Oliveiraan. Voitto oli paalupaikalta liikkeelle lähteneelle Corteselle kauden viides.
MM-sarjan perinteinen päätösosakilpailu odottaa vuoroaan 11. marraskuuta Valencian Ricardo Tormo-radalla Espanjassa.
Phillip Island, Australia.
Moto3-luokan 16/17 MM-osakilpailu:
1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM 38.20,014
2. Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 2,108
3. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 5,031
4. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 5,084
5. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 5,107
6. Romano Fenati Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 5,109
7. Alessandro Tonucci Italia, Team Italia FMI, FTR Honda + 5,374
8. Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 5,894
9. Alex Marquez Espanja, Ambrogio Next Racing, Suter Honda + 30,783
10. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 30,911
11. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 32,803
12. Adrian Martin Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 33,302
13. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox-Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 33,479
14. Brad Binder Eetelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 34,102
15. Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 43,749
Keskeyttäneitä:
Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM.
Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM.
Pistetilanne:
1. Cortese 305
2. Salom 208
3. Maverick Vinales Espanja, FTR Honda 199
4. Rins 141
5. Fenati 136
6. Kent 129
7. Oliveira 114
8. Khairuddin 112
9. Jonas Folger Saksa, Kalex KTM 93
10. Vazquez 93
11. Sissis 84
12. Alexis Masbou Ranska, Honda 81
13. Louis Rossi Ranska, FTR Honda 76
14. Antonelli 74
15. Kornfeil 62
19. Ajo 33
Seuraava osakilpailu: 11.11. Valencia, Espanja.