Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi käynnisti uuden pyörän testaamiseen Almeriassa

06/02/2013

MotoGP-sarjassa kolme maailmanmestaruutta saavuttanut suomalaistalli Ajo Motorsport käynnistää neljännen tittelin tavoittelun viimeisintä teknologiaa edustavalla KTM:n tehdaspyörällä.
Aki Ajon johtama ja Moto3-luokan maailmanmestaruutta puolustava Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi toi käytännössä täysin uuden pyörän ensi-iltaansa keskiviikkona Almerian radalla Espanjassa .
– Kyseessä on niin sanottu roll-out -testi, look jossa pyörää valmistellaan kolmen päivän ajan ensi viikkoa silmälläpitäen. Silloin ajetaan Moto3-luokan ensimmäiset viralliset testit Valenciassa, advice kertoo Ajo.
MotoGP-sarjasta jo 12 vuoden kokemuksen omaava Ajo ei lähde tuijottamaan Almeriassa niinkään kierrosaikoja. Ensin pistetään peruspaketti kuntoon ja sen jälkeen siirrytään hienouksien hiomiseen.
– Uusi kalusto koottiin viime viikolla Itävallassa ja Espanjassa ajettaviin yksityistesteihin on vielä tulossa uusia osia. Almeriassa pyritään saamaan operaatio rullaamaan kauttaaltaan jouheasti. Siitä lähdetään, että Valenciassa päästään sitten keskittymään enemmän pyörän säätöihin.
– Moottori pohjautuu pitkälti entiseen, mutta toki siinäkin on muutosten myötä paljon uutta. Sen sijaan rungon, sen geometrian ja elektroniikan osalta pyörää voidaan pitää täysin uutena. Rungon säätöalue on nyt suurempi. Viime kaudella meiltä tavallaan loppui säätövara tältä osin, sanoo Ajo.
KTM:n tehdaspyörä on myös keventynyt tuntuvasti sitten kautta aikojen ensimmäisen Moto3-luokan kauden.
– Se on viisi kiloa kevyempi verrattuna siihen pyörään, jolla päätimme viime kauden. Ja jo kahdeksin kiloa kevyempi kuin se pyörä, jolla aloitimme kauden 2012.

Kolmen kuljettajan
tiivis ja nopea nippu

Red Bull KTM Ajo-tiimi koostuu alkavalla kaudella kolmesta kuljettajasta, eli espanjalaisesta Luis Salomista, malesialaisesta Zulfahmi Khairuddinista ja australialaisesta Arthur Sissisistä.
Viime kaudella MM-hopeaa saavuttanut Salom liittyi tiimiin uutena kuljettajana. Sissis ajoi viime vuonna ensimmäisen MM-kautensa Red Bull KTM Ajo-tiimissä, jonne Khairuddin puolestaan siirtyi AirAsia-Sic-Ajon riveistä. Khairuddin käynnistää jo kolmannen kautensa suomalaistali Ajo Motorsportissa.
– Sissis ajoi viime kauden päätteeksi Espanjan CEV-sarjan kilpailun prototyyppipyörällä, joka oli pohjana tämän vuoden pyörällemme. Salom ja Khairuddin eivät olleet ajaneet tällä pyörällä vielä metriäkään ennen Almerian testejä, toteaa Ajo.
Tallipäällikkö Ajo johti viime kaudella neljän kuljettajan ja kahden tiimin palettia.
– Koen yhden tiimin ja kolmen kuljettajan kokonaisuuden ennen kaikkea tiiviimpänä ja toiminnaltaan selkeämpänä, luonnehtii Ajo.
Moto3-luokassa kaikki oli uutta vielä viime kaudella.
– Silloin työ pyörän kanssa oli raaempaa rajumpine muutoksineen käytännössä läpi kauden. Nyt kyse alkaa olla enemmän hienosäädöstä, joten siltä osin odotettavissa on erilainen kausi, tuumii Ajo.
MM-kausi käynnistyy 7. huhtikuuta Losailin valaistulla radalla Qatarissa.

Partners



MotoE