Salom taisteli voittoon Brnossa

25/08/2013

Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimin espanjalaiskuljettaja Luis Salom taisteli komean voiton Brnon radalla Tshekissä ajetussa Moto3-luokan kymmenennessä MM-osakilpailussa.
MM-pistejohtoaan kasvattaneen Salomin suorituksen arvoa nostaa edelleen se, treat että hän kilpaili nopealla tshekkiradalla murtuma vasemmassa kantapäässään.
– Minulla oli kisan aikana kipuja, unhealthy mutta pystyin pitämään keskittymisen kasassa. Tiesin lopussa, että tässä kisassa on kaikki mahdollista viidennestä sijasta voittoon. Tässä kisassa käytettiin päätä, pyrittiin pysymään tyynenä ja onnistuin siinä. Haluan kiittää kaikkia tuesta tänä viikonloppuna. Tiimi ja tietenkin myös lääkärit tekivät loistavaa työtä, sanoi Salom.
Salom puolestaan teki tavoilleen tyypillisen ja kylmäpäisen ratkaisun päätöskierroksella, jolloin hän meni muilta menojaan. Toiseksi sijoittunut maanmies Maverick Vinales taipui 0,507 sekunnilla.
Sama kaksikko on myös sarjakärjessä, jossa kauden viidennen voittonsa viimeistelleellä Salomilla on 14 pisteen etu puolellaan.
– Mahtava kilpailu Salomilta, joka ajoi tosi hyvin. Tiimityö on ratamoottoripyöräilyssä erittäin tärkeää, jopa tärkeämpää kuin esimerkiksi jalkapallossa, mutta tänään minun pitää sanoa, että Luis saavutti tämän voiton yksinään, totesi tallipäällikkö Aki Ajo.
Red Bull KTM-tiimin suoritusta täydensivät sijoille 14-15 ja samalla pisteille päätyneet australialainen Arthur Sissis sekä malesialainen Zulfahmi Khairuddin. Kärjestä 31,044 jäänyt Sissis piti hyvän nousun tehneen Khairuddinin kahdeksan sekunnin turvin takanaan.
– Tämä oli vaikea päivä minulle, sillä niskani oli todella kipeä aamulla ja pystyin tuskin liikuttamaan sitä. Aloitin kuitenkin kisan vauhdikkaasti ja minulla oli hyvä fiilis ajamiseen ja pyörään. Myöhemmin sitten tuo niskakipua yltyi miltei sietämättömäksi, Sissis kuvaili taisteluaan.
Ajo antoi täyden tunnustuksen niin Sissisille kuin Khairuddinillekin.
– Viikko sitten ajettu Indianapolisin GP-viikonvaihde oli tärkeä ja tervetullut käännekohta molemmille. Arthur jatkoi hyvää työtä täällä Brnossa. Oli harmi, että hän loukkasi kaatuessaan niskaansa lauantaina. Hän oli vielä kisapäivän aamulla ratasairaalassa käydessään vähän pyörryksissä, kertoi Ajo.
Khairuddin ei löytänyt Bronossa parasta mahdollista tuntumaa pyörään.
– Sitä ei löytynyt koko viikonvaihteen aikana. Kisa kulki kuitenkin siihen nähden varsin hyvin. Olihan tämä raskas viikonloppu, joten minun täytyy olla tyytyväinen tähän saavuttamaani pisteeseen.
Seuraava osakilpailu ajetaan tulevana viikonvaihteena Silverstonen radalla Englannissa.

Brno, Tshekki.
Moto3-luokan 10/17 MM-osakilpailu:
1. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM 40.58,770
2. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,507
3. Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 1,015
4. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 1,081
5. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 1,240
6. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, FTR Honda + 4,787
7. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 17,638
8. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 21,380
9. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 21,404
10. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 21,516
11. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 21,779
12. Alessandro Tonucci Italia, La Fonte Tascaracing, FTR Honda + 22,654
13. John McPhee Iso-Britannia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 24,037
14. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 31,044
15. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 39,198
Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM – keskeytys.

Pistetilanne:
1. Salom 208
2. Vinales 194
3. Rins 180
4. Folger 110
5. Marquez 101
6. Oliveira 84
7. Miller 56
8. Masbou 56
9. Sissis 51
10. Khairuddin 50
11. Brad Binder Etelä-Afrikka, Suter Honda 46
12. Kornfeil 46
13. Vazquez 46
14. Ajo 37
15. Romano Fenati Italia, FTR Honda 30

Seuraava osakilpailu: 1.9. Silverstone, Englanti.

Partners



MotoE