MM-sarjaa johtava Salom ajoi neljänneksi San Marinossa

15/09/2013

Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin Luis Salom sijoittui neljänneksi Misanon radalla San Marinossa ajetussa Moto3-luokan kauden 12. MM-osakilpailussa.
Espanjalaiskuljettaja Salom säilytti tukevan MM-johtonsa, viagra sale kun kaudesta on jäljellä viisi kilpailua. Salomilla on 19 pisteen etu lähimpään uhkaajaansa.
Kaksi peräkkäistä voittoa vyöllään San Marinoon saapuneella Salomilla ei ollut tällä kertaa mahdollisuutta taistella ykkössijasta. Ruudusta kymmenen kilpailuun lähtenyt Salom jäi voiton vieneestä maanmiehestään Alex Rinsistä 17, vcialis 40mg 297 sekuntia. Toiseksi ajoi niin ikään espanjalainen Maverick Vinales. Kolmikko Salom-Vinales-Rins ratkaisee maailmanmestaruuden kohtalon.
– Tämä ei ollut meille mitenkään helppo viikonvaihde, drug mutta voimme olla tyytyväisiä lopputulokseen. Neljäs sija ja 13 arvokasta MM-pistettä Salomille ei ollut lainkaan huono saavutus. Johdamme sarjaa ja keskitymme tiukasti seuraaviin kilpailuihin ja nimenomaan omaan tekemiseemme sessio sessiolta, kierros kierrokselta ja mutka mutkalta, alleviivasi tiimipäällikkö Aki Ajo.
Kuusi voittoa tällä kaudella viimeistellyt Salom on ajanut jo usean täydellisen kisaviikonvaihteen. San Marino ei tapaillut täydellisyyttä, mutta ei jäänyt siitä silti kauaksikaan.
– Tämä ei ollut minulta todellakaan se paras mahdollinen viikonvaihde, joten neljäs sija oli siihenkin nähden hyvä saavutus. Kaaduin perjantain harjoituksissa ja tiesin sen jälkeen, että minulla tulee olemaan vaikeaa.
Salom saavutti eräänlaisen torjuntavoiton Misanossa.
– Jäljellä on vielä viisi osakilpailua ja niihin lähdetään taistelemaan tiukasti yksi kerrallaan. Loppukaudesta muodostuu myös aikataulullisesti erittäin tiivis.
Red Bull KTM Ajo-tiimin hyvää menestystä täydensi tuloksellisesti kauden tähän mennessä parhaan GP-viikonvaihteensa aajanut malesialainen Zulfahmi Khairuddin. Neljännestä ruudusta liikkeelle lähtenyt Khairuddin tervehti ruutulippua kuudentena yhdeksän kymmenystä Salomista.
– Erittäin hyvä viikonvaihde Khairuddinilta. Olen hyvin iloinen hänen puolestaan. Fahmilla on ollut vaikeuksia tällä kaudella, mutta hän on löytynyt taas itseluottamuksen. Hän on nyt siellä, minne kuuluukin. Onnittelut hänelle siitä ja hyvästä työstä, kehui Ajo.
Khairuddin ei itsekään peitellyt tyytyväisyyttään. Tuttu pilke alkaa löytyä silmäkulmasta ja se lupaa hyvää.
– Otin kilpailuun terävän lähdön ja minulla oli koko ajan hyvä tuntuma pyörään. Viimeisellä kierroksella Luis (Salom) ja Jack (Miller) olivat vielä vähän vahvempia, mutta kyllä tämä oli ehdottomasti minulle kauden tähän mennessä yksi parhaista GP-viikonvaihteista.
Tiimin kaikki kuljettajat päätyivät pisteille, kun australialainen Arthur Sissis leikkasi maalilinjan sijalla 15.
– Eihän tuo sijoitus ollut sitä, mitä lähdin hakemaan. Syy on sama, kuin muutamissa muissa kisoissa: en yltänyt riittävän hyvään suoritukseen ja sijoitukseen aika-ajossa, minkä vuoksi kärjen tavoittamaninen on vaikeaa.
Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Motorland Aragon-radalla Espanjassa.

Misano, San Marino.
Moto3-luokan 12/17 MM-osakilpailu:
1. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM 39.50,516
2. Maverick Vinales Espanja, Team Calvo, KTM + 0,050
3. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, KTM + 6,434
4. Luis Salom Espanja, Red Bull KTM Ajo, KTM + 17,297
5. Jack Miller Australia, Caretta Technology-RTG, FTR Honda + 18,011
6. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 18,133
7. Miguel Oliveira Portugali, Mahindra Racing, Mahindra + 18,456
8. Niccolo Antonelli Italia, GO&FUN Gresini Moto3, FTR Honda + 18,604
9. Philipp Oettl Saksa, Tec Interwetten Moto3 Racing, Kalex KTM + 24,892
10. Romano Fenati Italia, San Carlo Team Italia, FTR Honda + 25,113
11. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno, KTM + 27,619
12. Efren Vazquez Espanja, Mahindra Racing, Mahindra + 27,634
13. Jakub Kornfeil Tshekki, Redox RW Racing GP, Kalex KTM + 27,683
14. Isaac Vinales Espanja, Ongetta-Centro Seta, FTR Honda + 27,834
15. Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 27,899

Pistetilanne:
1. Salom 246
2. Vinales 227
3. Rins 225
4. Marquez 133
5. Jonas Folger Saksa, Kalex KTM 120
6. Oliveira 104
7. Miller 76
8. Alexis Masbou Ranska, FTR Honda 64
9. Khairuddin 60
10. Kornfeil 56
11. Vazquez 56
12. Sissis 52
13. Brad Binder Etelä-Afrikka, Suter Honda 46
14. Ajo 43
15. Fenati 40

Seuraava osakilpailu: 29.9. Aragon Espanja.

Partners



MotoE