Red Bull KTM Ajo-tiimin Hanika ja Miller kärkikolmikossa Jerezissä

11/03/2014

Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastiimi vyöryy vahvassa vireessä ensi viikolla Qatarissa starttaavaan Moto3-luokan MM-sarjaan.
Aki Ajon johtaman tiimin molempien kuljettajien vauhti oli hyvällä tasolla, viagra 100mg kun talvikauden kolmas ja viimeinen virallinen testijakso käynnistyi tiistaina tuulisella Jerezin radalla Espanjassa.
Australialainen Jack Miller oli Jerezin edellisen jakson nopein kuljettaja ja hän jatkoi andalusialaisradalla siitä, mihin viimeksi jäi. Miller viimeisteli torstaihin ulottuvien testien avauspäivän kolmanneksi parhaan kierrosajan 1.47,423.
Ensimmäiseen MM-kauteensa kovaa kyytiä valmistautuva tiimikaveri Karel Hanika oli hienosti tiistain toiseksi nopein kuljettaja. Kärjestä 0,106 sekuntia jäänyt tshekki pisti piirun verran Milleria paremmaksi, eli tässä tapauksessa 75 tuhannesosaa.
Miller ajoi kovimman kierrosaikansa päivän toisessa sessiossa. Hanika puolestaan pisti parastaan viimeisessä, eli kolmannessa sessiossa.
– Vielä aamulla fiilis ei ollut paras mahdollinen ja tarvitsin lisää kierroksia sen löytämiseen. Sain kuitenkin hyvän vauhdin päälle ja pääsin ajamaan myös pienen, kymmenen kierroksen mittaisen kisasimulaation. Sekään ei kulkenut yhtään hassummin, totesi Hanika.
Olosuhteet eivät olleet tuulen vuoksi ihanteelliset Andalusiassa, vaikka radan lämpötila tapailikin 25 astetta.
– Puuskissa puhaltanut tuuli verotti aikaa varsinkin nopeissa mutkissa. Uskon, että kierrosajat kohenevat taas tästä, jos sää on seuraavina päivinä suosiollisempi.
Hanikan päivään mahtui myös yksi, mutta onneksi harmiton kaatuminen.
– Ehdin ajaa sitä ennen nopeimman kierrokseni yksin. Olin parantamassa aikaani sillä kierroksella, joka sitten päättyi kaatumiseen. Kaiken kaikkiaan päivä oli kuitenkin hyvä ja lisäksi ensimmäistä kertaa käytössämme ollut alkavan kauden kisaväritys on hieno. Siitä pidetään, myhäili Hanika.
Tuuli taltutti tällä kertaa Millerin kovimmat menohalut, vaikka vauhti oli siitäkin huolimatta jälleen kelpo tasolla.
– Ihan kohtuullisen hyvä päivä, vaikka emme löytäneetkään vielä parhaita mahdollisia säätöjä näissä olosuhteissa. Lisäksi pyörässäni oli viimeisessä sessiossa pieniä teknisiä ongelmia, joten jouduin viettämään loppupäivän varikkoboxissa, kertoi Miller.
Miller tietää ja tuntee, että vauhtia on varastossa.
– Meillä on edelleen kaksi testipäivää ajamatta ennen kuin suuntaamme Qatariin. Jos sää jatkuu tällaisena, niin minun on löydettävä ensisijaisesti parempi tuntuma pyörän keulaan. Mutta toivotaan nyt, että keli tästä kohenee.

Jerez, Espanja.
Moto3-luokan MM-sarjan 3. virallisen testijakson 1/3 ajopäivä:
1. Romano Fenati Italia, Sky Racing Team by VR46, KTM 1.47,242
2. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,106
3. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,181
4. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 0,252
5. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 0,307
6. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 0,315
7. Francesco Bagnaia Italia, Sky Racing Team by VR46, KTM + 0,408
8. Efren Vazquez Espanja, Saxoprint-RTG, Honda + 0,456
9. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,457
10. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0.0, Honda + 0,486
18. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,454
33. Hafiza Rofa Malesia, Sic Ajo, KTM + 6,288

Partners



MotoE