Miller huippuajalla kolmas Qatarin GP:n avausiltana

20/03/2014

497369PPPPMMMMMMMM

 

 

 

 

 

 

 

Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tehdastimiin Jack Miller käynnisti terävästi Moto3-luokan MM-kauden Qatarissa. Testikautta hallinnut Miller oli torstain harjoitusten kolmanneksi nopein kuljettaja Losailin valaistulla aavikkoradalla.
Parhaat kierrosajat viimeisteltiin illan toisessa harjoituksessa, pilule jolloin australialainen Miller viimeisteli lukemat 2.06,427. Hän lohkaisi niillä puolitoista sekuntia ensimmäisen harjoituksen parhaastaan.
Millerin tiimikaveri, ensimmäiseen MM-kauteensa lähtenyt tshekki Karel Hanika paransi kierrosaikaansa lupaavasti 1,6 sekunnilla. Hän päätyi torstain yhdistetyllä tuloslistalla sijalle 20 ajalla 2.07,962.
Losailin 5,4 kilometrin mittaisella radalla mentiin hurjaa haipakkaa heti kättelyssä. Miller oli yksi niistä peräti seitsemästä kuljettajasta, jotka alittivat rataennätyksen.
– Hyvä ilta. Tähän asti kaikki on sujunut mainiosti ja olemme löytäneet toimivat säädöt pyöräämme, kertoi tyytyväisyyttä säteillyt Miller.
– En ollut vielä ensimmäisessä harjoituksessa oikein sinut pyörän ja ajamisen kanssa, mutta jälkimmäisessä sessiossa pystyin parantamaan kaikessa. Töitä on vielä paljon edessä, mutta näistä asetelmista on hyvä jatkaa perjantaina kolmannessa treenissä.
Avausilta osoitti, että Moto3-luokan taso on huippukorkealla.
– Epäilemättä tästä tulee kova viikonvaihde, sillä moni kuljettaja on täällä todella nopea. Olen kuitenkin luottavainen sen osalta, että minäkin pystyn yhä parempaan, Miller lähetti terveisensä kilpakumppaneilleen.
Hanikalle kaikki on uutta Losailissa. Hän suoriutui siihen nähden hyvällä arvosanalla debyytistään.
– Kyllä, aloitin omasta mielestänikin ihan hyvin, kun otetaan huomioon, että tämä on vasta elämäni ensimmäinen GP. Pyrin poimimaan tänään mahdollisimman paljon kokemusta ja sainkin kerättyä sitä 30 kierroksen myötä, myhäili Hanika.
– Molemmat sessiot palvelivat tarkoitustaan: hankin hyvää oppia ja omaksuin varsin nopeasti tämän radan luonteen.
Hanika löysi haluamansa säädöt pyörään illan mittaan.
– Pystyin ajamaan lopussa yksin ja pari kuumaa kierrosta, mikä on erittäin tärkeää jatkoa ajatellen. En ole huolissani tämän hetken sijoituksesta. Kilpailu on vasta sunnuntaina, heitti Hanika hyvällä itseluottamuksella.

Losail, Qatar.
Moto3-luokan 1/18 MM-osakilpailun torstain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):
1. Romano Fenati Italia, SKY Racing Team VR46, KTM 2.06,168
2. Jakub Kornfeil Tshekki, Calvo Team, KTM + 0,022
3. Jack Miller Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 0,259
4. Niccolo Antonelli Italia, Junior Team GO&FUN Moto3, KTM + 0,383
5. Alexis Masbou Ranska, Ongetta-Rivacold, Honda + 0,460
6. Alex Marquez Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,479
7. Isaac Vinales Espanja, Calvo Team, KTM + 0,655
8. John McPhee Iso-Britannia, SaxoPrint-RTG, Honda + 0,773
9. Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Honda + 0,918
10. Francesco Bagnaia Italia, SKY Racing Team VR46, KTM + 1,051
11. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,147
19. Niklas Ajo Suomi, Avant Tecno Husqvarna Ajo, Husqvarna + 1,693
20. Karel Hanika Tshekki, Red Bull KTM Ajo, KTM + 1,794
31. Hafiq Azmi Malesia, SIC-Ajo, KTM + 3,313

Partners



MotoE